Jargon toimii tiedotteessa vain erikoistapauksissa – case Apulanta

Viime viikolla Apulanta-yhtye kertoi basistinsa lähdöstä hauskalla tiedotteella, joka oli otsikoitu ”Apulanta Oy:n matalataajuusosaston projektijohtaja Sami Lehtinen jättää tehtävänsä”. Uutinen olisi joka tapauksessa ylittänyt uutiskynnyksen, koska Apulanta on yksi maamme lähihistorian menestyksekkäimmistä yhtyeistä. Erikoislaatuisella tiedotteella he saivat useassa mediassa sanella omat perusviestinsä, kun tiedote julkaistiin sanasta sanaan.

Apulannan tiedotteessa esitettiin tiedotettava asia täysin toisen maailman tyylillä.  Tiedotteessa on seurattu yritysten pahimpien bullshit bingo -tiedotteiden kieltä ja kaavaa.

”Organisaatiomuutokset edelleen dynamisoivat Apulanta Oy:n tuotekehitystyötä, asiakaspalveluorientoituneisuutta sekä edesauttavat työhyvinvointia. Uusia innovaatioita tullaan julkistamaan Q3:een mennessä.”

Siis mitä?

IMG_0156

Miksi jargonia kannattaa välttää?

Valitettavan moni yritys käyttää tiedotteissaan kieltä, jossa viljellään paljon monimutkaisia sanoja sanomatta oikeastaan mitään. Ja kyllä, tiedän miten vaikeaa monissa yrityksissä on vakuuttaa johto ja lakiosasto ensinnäkin siitä, että asioita voidaan kertoa ulospäin ja toiseksi siitä, että asiat voi sanoa turhia kiertelemättä. Eikö ymmärrettävyys lopulta ole se tärkein asia?

Apulannan tapauksessa jokainen rock-musiikin ystävä ymmärtää, mitä tässä halutaan sanoa:

”Matalataajuusosaston organisaatiomuutokset eivät aiheuta toimenpiteitä yhtiön olemassa oleviin tai tuleviin asiakkuuksiin, projektiyhteistyöhön eikä käytännön kenttätyöhön. Uuden matalataajuusohjelman lanseeraus ja projektijohtajan esittely suoritetaan 6.6. Saaristo Openissa Kaarinassa.”

Monen yrityksen liiketoiminta on kuitenkin toimittajillekin tuntemattomampaa, kuin mitä yritys luulee tai toivoo. Jos et kerro viestiäsi selkeästi, otat riskin sen väärinymmärtämiseen. Otat myös riskin toimittajien ärsyttämiseen. Toimittajat vastaanottavat aivan liikaa tiedotteita. Jos sinulla ei ole asiaa tai olet piilottanut sen jargon-vyörytykseen, toimii tiedote tavoitteitasi vastaan.

Vinkit

  1. Ole ymmärrettävä. Mieti, miten kertoisit asian omin sanoin. Miksi käyttää tiedotteessa muunlaista kieltä?
  2. Pysy olennaisessa. Mieti, onko jargonista lisäarvoa vai käytetäänkö pitkiä sanoja ja lauseita täyttämään tilaa? Tiedotteen ei tarvitse olla pidempi kuin yksi kappale, jos asiasi on lyhyt.

Tätä Apulannan tiedotteessa ei käytetty, mutta haluan sen mainita. ”Olemme ylpeitä saadessamme kertoa…” on oikeastaan tilanteessa kuin tilanteessa turhaa sanahelinää. Eikö pelkästään se, että jostain asiasta tehdään tiedote kerro siitä, että yritys haluaa jostakin asiasta kertoa? Tuoko asian alleviivaaminen viestin perillemenon kannalta mitään lisäarvoa? Tätä kannattaa miettiä jokaisen lauseen ja sanan kohdalla.

Loppukevennyksenä linkki Anna mulle piiskaa -kappaleen ensiesitykseen jyrki-ohjelmassa vuonna 1996. Muistan jostain lukeneeni yhtyeen väsänneet kappaleen viime tingassa televisiolähetystä varten. Ihan hyvin väsätty, sillä kyseinen biisi nosti yhtyeen täysin uudelle tasolle.

Voiko Beyoncélta ottaa oppia kriisiviestinnästä?

Jokin aika sitten täydellisenä pidetty viihdealan tähtipari Beyoncé ja Jay-Z joutuivat keskelle mainekriisiä, kun arkaluontoinen video levisi julkisuuteen. Videolla pari on poistumassa gaalasta hississä Beyoncén siskon Solangen kanssa, joka hyökkää hississä väkivaltaisesti lankonsa kimppuun. Videon vuoti julkisuuteen hotellin työntekijä.

Monien mielestä Beyoncé hoiti mainekriisin tyylikäästi vaieten koko asiasta pitkäksi aikaa. Pariskunta julkaisi asiasta lyhyen tiedotteen vasta huhumyllyn laannuttua muutamaa viikkoa myöhemmin. Perheriidan ratkaisemiseen asian käsittely suljettujen ovien takana oli varmasti viisasta, mutta Beyoncén maineen kannalta pitkä hiljaisuus oli katastrofi.

IMG_0153

Kriisiviestinnän vinkki 1: oma-aloitteisuus

Hiljaisuus on täyttymistä odottava tila. Jos sinä et kerro omaa näkemystäsi, tuo tila täyttyy spekulaatioilla ja huhuilla salamannopeasti. Tässä tapauksessa spekuloitiin luonnollisesti ahkerasti  riidan syytä. Mitä Solangen ja Jay-Z:n välillä oli tapahtunut? Huhuja ei helpottanut se, että Solange poisti Instagram-tililtään yhteiskuvia itsestään ja siskostaan. Beyoncén tiedottajana olisin ehdottomasti neuvonut häntä antamaan lyhyen lausunnon heti.

Kriisiviestinnän vinkki 2: vastaa siinä mediassa, missä kriisi on vellonut

Kun Beyoncé vihdoin päätti tiedottaa asiasta, hän samaan aikaan myös lisäsi kuvia itsestään siskonsa kanssa Instagramiin ja myös Solange toimi samoin. Molempien tilejä oli seurattu tarkasti kriisin ensipäivien kuvapoistojen seurauksena ja siksi sisarussuhteen eheytymisestä tiedottaminen uusilla kuvilla oli ehdottomasti hyvä strategia.

Kriisiviestinnän vinkki 3: ole nöyrä

Tiedotteessaan Beyoncé totesi lyhyesti, mutta nöyrästi, että perheriitoja tapahtuu eikä kukaan ole täydellinen. Hän ei syytellyt ketään — edes videon julkisuuteen vuotanutta hotellityöntekijää. Syyttely ei kannata koskaan ja kyseinen työntekijäkin sai pikaisesti potkut ilman julkista häpäisyä.

Beyoncé on ehtinyt uransa aikana harjoitella nöyryyttä. Monet muistavat hänen Super Bowl -esiintymisensä jälkeiset vaatimukset eri medioille olla julkaisematta esityksestä ”epäimartelevia” kuvia. Vaatimuksen seurauksena muutama valokuvaaja levitti verkossa juurikin kaikkein epäimartelevimpia otoksia. Julkisuudessa asettuu aina julkisen arvostelun armoille. Hyvällä käytöksellä saa yleensä itsekin hyvää kohtelua.