Parempi kertoa itse ensimmäisenä

Ruotsin kuningashuone joutui turvautumaan kriisiviestintään sunnuntaina estääkseen huhumyllyn.

Kriisiviestintä on pitkälti ikävien tilanteiden ennakointia ja ennaltaehkäisyä. Hyvin hoidettu kriisiviestintä ei näy ulospäin, sillä varsinainen mainekriisi onnistutaan välttämään.

Ruotsin kuningashuone pääsi testaamaan kriisivalmiuttaan viikonloppuna, kun prinsessa Madeleinen raskausuutinen uhkasi levitä julkisuuteen.

Hovi teki päätöksen julkistaa tieto heti: outona ajankohtana (sunnuntai-ilta) ja suunniteltua aiemmin (raskauden ensimmäisellä kolmanneksella). Miksi kriisiviestintätilanteissa on tärkeää kertoa totuus oma-aloitteisesti mahdollisimman pian?

IMG_0145

Tässä päällimmäiset syyt:

1. Jos sinä et kerro, joku muu kertoo.

2. Katkaiset huhuilta siivet.

3. Kun kerrot itse, pääset vaikuttamaan viestinnän kulmaan ja tyyliin.

Madeleine joutui nyt kertomaan uutisensa toivottua aiemmin, mutta välttyy samalla ”pyöristyykö vatsa” -otsikoilta kuvasarjoineen sekä kaverin kummin kaiman haastatteluilta, joissa olisi ruodittu koska hovi aikoo vahvistaa vuotaneet tiedot.

Toivottavasti Madeleine nyt saa rauhoitettua tilannetta ja keskityttyä olennaiseen. Tässä kuninkaallisia musiikillisia terveisiä: 

Mainokset

Uudelleenlanseeraus on haastava laji

Don huonot palaa keikkalavoille tänä syksynä. Nopealla googlauksella löysin aiheesta 3 mediaosumaa. Liian paljon, liian usein.

Väärinymmärrysten välttämiseksi faktat alkuun: Minulla on jo liput syyskuun Tavastian keikalle. Ostin ne heti lipunmyynnin alettua. Don huonot oli nuoruuteni merkityksellisin bändi.

Mutta silti: Edellisestä comebackistä on vain kaksi vuotta. Ja se oli jo toinen paluu. Jos nyt vertaa vaikkapa Ultra bran kesäkeikkoihin, niin puhutaan aivan eri tason huomioarvosta. Ultra brassa on taas uutuusarvoa, Donkkareissa ei.

IMG_0269

Vertaistan nyt tilanteen viestijän työssä tuttuun tilanteeseen: uutisoipa aina vaan uudestaan asiasta, joka pysyy samana.

Hyvä esimerkki on tuotteiden uudelleenlanseeraukset. Ei, se uusi pakkausväri ei tee vanhasta tuotteesta mediaseksikästä. Viestintään täytyy siis keksiä jotain lisäarvoa. Jos omassa tarinassa ei ole itsessään mitään uutta, se kannattaa liittää itseään isompaan ilmiöön.

Rakenna isompi ilmiö

Don huonojen tapauksessa tällainen ilmiö on maailmalla yleistynyt tapa soittaa konsertissa takavuosien hittialbumi kokonaisuudessaan. Tässä tapauksessa Hyvää yötä ja huomenta alusta loppuun. Yhtye kyllä kertoo asian tiedotteessaan, mutta ilmiöstä olisi ehkä kannattanut rakentaa isompi tarina, jonka uusin ilmentymä syksyn Donkkari-keikat ovat.

En tiedä, onko kyseessä Suomessa uusi ilmiö, mutta ainakin tämän tason artistien keikoilla väitän näin olevan. Don huonot olisi voinut omistaa ilmiön. Sen sijaan syksyn keikat saivat muutaman maininnan lähinnä musiikkimedioissa.

Ensi kerralla viestintää kannattaa suunnitella pitkäjänteisemmin ja lähestyä sitä omaa tuotetta tai palvelua isommasta perspektiivistä. Tai sitten paluukeikkojen väliin tulee jättää noin 15 vuotta, jotta uutiskriteerit täyttyvät.

Tällä kertaa tosin en valita. Vaikka jos saisin valita, kuulisin mieluiten Don huonojen levyistä keikalla kokonaisuudessaan Kameleontin.

Tässä loppuun luonnollisesti Hyvää yötä ja huomenta -albumin nimikkokappale. Ja kyllä, se eturivin innokas tyttö olen minä lähes 20 vuotta sitten…

Hyvä tarina tarvitsee päämäärän, niin myös viestintä

Jokin aika sitten Facebookin puolella Digitalist Network Developers -ryhmässä oli pitkä keskustelu, jonka timmellyksessä Petteri Kallio ja Jari Ullakko päätyivät vertaamaan vahvasti datavetoista sisältömarkkinointia datavetoisiin TV-sarjoihin. Petteri Kallio kirjoitti:

”…jotkut vahvasti datavetoiset sarjat kuten House of Cards ja Game of Thrones punovat juoniaan jotenkin loputtomasti ihan kuin etsien että mikä mahtaa olla se paras hahmo tai kulma mistä saisi seuraavan sarjan, spinoffin tai muuta myytävää. Silloin tarina kärsii. Sormusten herran tarina on se, että sormus viedään sinne saakelin Mordoriin. Mikä on tarina Game of Thronesissa. Ei ainakaan se peli valtaistuimesta. Mut saatko kiinni ajatuksesta?”

Itse olen aina ihaillut ennaltasuunniteltuja populaarikulttuurin tarinoita. Yksi klassikkoesimerkki on 1990-luvun scifi-sarja Babylon 5, jonka viisivuotinen tarina oli tuottaja-käsikirjoittaja J. Michael Straczynskin päässä tarkkana alusta saakka. Yksittäiset tv-sarjan jaksot veivät vahvasti tarinaa eteenpäin, vaikka toki kokonaisuudessa jonkin verran irrallisia täytejaksojakin oli.

Tällainen sarja vaatii toteutuakseen menestystä ja vannoutuneen fanipohjan. Riittämättömillä vakituisilla katsojaluvuilla pitkällistä tarinaa ei pysty kertomaan. Toinen tarvittava asia on tekijäjoukon pysyvyys.

P1050924

Tänä talvena moni iloitsi Gilmoren tyttöjen paluusta. Ehkä eniten asiasta iloitsi itse sarjan luoja Amy Sherman-Palladino, joka sai vihdoin kertoa tarinansa loppuun toivomallaan tavalla. Aikanaan Gilmore Girlsin viimeinen tuotantokausi tehtiin ilman sarjan alkuperäisten tekijöiden näkemystä eikä näin ollen loppunut alkuperäisen suunnitelman mukaan. Vasta 10 vuotta myöhemmin sarjan neliosainen jatkokausi sai päättyä niihin neljään sanaan, mitä Sherman-Palladino oli halunnut.

Toinen sarja, joka ei loppuun saakka seurannut luojansa visiota on Sinkkuelämää. Tuottaja Darren Star on avoimesti kertonut pettyneensä sarjan lopetustapaan ja pitäneensä sitä jopa petoksena sarjan alkuperäistä ajatusta vastaan. Mikä se alkuperäinen ajatus oli? No se, ettei nainen välttämättä tarvitse avioliittoa ollakseen onnellinen. Sarjan loppuvaiheilla ja tarinaa jatkaneissa elokuvissa tavoitellaan aika perinteisellä tavalla romanttista avioliittoa tekemään naisesta kokonainen.

Viestinnän pitkäjänteisyys vaatii suunnittelua

Mitä tästä kaikesta voi oppia organisaatioviestinnän näkökulmasta? Vuosien jatkuvuus avainihmisten pysyvyydessä voi organisaatiossa nimittäin olla mahdotota. Sen sijaan vannoutuneen fanijoukon pysyvyys on kyllä saavutettavissa oleva tavoite.

Kannattaakin miettiä, miten kaikessa tekemisessä pidettäisiin mukana se tärkein punainen lanka. Sen sijaan, että jatkuvasti tavoitellaan pikavoittoja, mieti viestinnän pitkää kaarta ja päämäärää. Tarjoamalla kaikille vähän kaikkea ei myöskään sitouteta pysyvää yleisöä.

Toki liika suunnitelmallisuus ei saa johtaa joustamattomuuteen. Straczynski kirjoitti Babylon 5 -sarjaan takaportteja eli vaihtoehtoja tiettyjen avainhahmojen tarinakaariin. Siltä varalta, että kaikki näyttelijät eivät pysyisi sarjassa mukana koko aikaa. Samalla tavalla viestintäsuunnitelmissa voi varautua toimintaympäristön muutoksiin vaihtoehdoilla.

Gilmore Girlsin alkutunnuksena soi ihana Carole Kingin Where you lead.

Kaiken maailman asiantuntijat

Yle Urheilu nimitti kaksi yleisurheiluasiantuntijaa. Itse en ole urheiluihmisiä enkä osaa arvioida heidän pätevyyttään, mutta arvostan heidän esittelyään Ylen verkkosivulla. TV-kanavilla ei nimittäin pahemmin ole tapana esitellä urheiluasiantuntijoitaan.

Kuten sanoin, en ole urheiluihmisiä. Joskus kuitenkin saatan katsoa esimerkiksi MM-tason jääkiekko- tai jalkapallo-ottelun. On raivostuttavaa yrittää arvailla, ketä ihmeen tyyppejä TV-studiossa erätauoilla istuu puhumassa. Heidät on nimittäin tapana esitellä niinkin informatiivisesti kuin ”Yle Urheilun asiantuntija”, ”MTV:n jääkiekkoasiantuntija” tai ”Nelosen asiantuntija”.

On totta, että kyseiset asiantuntijat tuppaavat olemaan kyseessä olevan urheilulajin (entisiä) huippuja. Näin ollen lajin aktiivisille seuraajille he ovat tuttuja. Mutta entä me satunnaiset katsojat? Ilmeisesti meillä ei ole merkitystä, koska asiantuntijoiden taustoja, titteleitä, nykyisiä työnantajia tai ylipäätään mitään lisätietoa ei nähdä tarpeelliseksi esittää.

Jos nyt otetaan esimerkiksi juuri yleisurheiluasiantuntijaksi nimitetty Jarkko Finni. Sen sijaan, että hänen nimensä alla ruudussa lukee ”Yle Urheilun asiantuntija”, voisiko siinä lukea ”entinen MM-tason 10-ottelija ja valmentaja”? Pidempi teksti, joka varmastikaan kata koko hänen pätevyyttään. Mutta aika paljon informatiivisempi kuin pelkkä ”asiantuntija”, eikö totta?

p1000288

Asiantuntijuudella on arvonsa

Asiantuntijoista tuli mieleen toinen mieltäni jo pitkään painanut TV-kanavien tapa:

Kun ministeritasolta pari vuotta sitten kommentoitiin kaiken maailman dosentteja, oli media valppaana puolustamassa tutkijoita ja tiedemiehiä. Poliittisen päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa. Olen jo vuosia miettinyt, miksi median omiksi asiantuntijoiksi aiheesta kuin aiheesta kuitenkin riittävät omat toimittajat?

Sain opiskeluaikana Yle-vierailulla tähän sen suuntaisen vastauksen, että koska toimittajat seuraavat päivät pitkät tiettyjä aiheita, ovat he näiden aihepiirien asiantuntijoita. Miksi siis lähteä esimerkiksi yliopistolle asti kysymään samaa asiaa mahdollisesti vuosia työkseen tutkineelta? Kaikella kunnioituksella toimittajille: tieteellä, tutkimuksella ja aidolla asiantuntijuudella on arvonsa. Vaikka kollegan haastattelu pienen työmatkan sijaan onkin kustannustehokasta.

Loppukevennykseksi mietin Antti Tuiskun Mä hiihdän -videota. Kyseinen video ja biisi ei kuitenkaan ole läheskään yhtä hyvä kuin Tuiskun aiempi urheiluaiheinen (tavallaan) pläjäys:

 

Samaistuminen herättää kiinnostuksen

Hesarin juttu siitä, miten Helsingin yrittäjävetoisina markkinoitujen ravintoloiden takana on usein iso yritys herätti paljon keskustelua.  Jutussa oli suora vertaus musiikkibisnekseen. Tästä minulle tuli mieleen juuri viime viikolla kollegalleni selittämäni muusikoiden toisen albumin syndrooma. Se menee näin:

Artisti työstää kappaleita debyyttialbumilleen useimmiten vuosia tullen muusikkona ja mahdollisella ikävällä päivätyöllä hädin tuskin toimeen. Kappaleissa heijastuu eletty elämä: ihmissuhteet, raaka työ, menestyksen ja itsensä löytämisen kaipuu, yksinäisyys ja ennen kaikkea arjessa selviytyminen. Jos debyyttialbumi on menestys, seuraa haasteellinen tilanne. Artistin elämä muuttuu kerta heitoilla ryysyistä rikkauksiin. Samalla muuttuvat kappaleiden teemat.

”Olen miljoonien ympäröimä ja ihailema, mutta silti voi niin yksin”, ”rahalla ei saa rakkautta”, ”sain kaiken minkä halusin, mutta SINÄ puutut”. Kuulostaako tutulta? Vaikka kappaleet saattavat olla erinomaisia, on tavallisen pulliaisen kasvavassa määrin vaikeampi niihin samaistua. Sitten ihmetellään, miksei toinen albumi olekaan ensimmäisen kaltainen menestys.

P1010504

Tarinankerronta herättää tunteita

Yrittäjätarinat toimivat, koska ne herättävät tunteita ja niihin voi samaistua. Voi miettiä, mitä itsekin voisi saavuttaa kovalla työllä. Olisiko minusta yrittäjäksi? Sen sijaan esimerkiksi Royal Ravintolat on kasvoton yritys, johon on aika lailla vaikeaa samaistua. Isoihin yrityksiin liittyy mielikuva riittävistä resursseista. Reippaita yrittäjiä taas haluaa tsempata ja auttaa: vaikkapa tuomalla rahaa heidän ravintoloihinsa. Varsinkin aloitusvaiheessa.

Menestyksen jälkeen samaistumispinta hälvenee. Samalla tavalla kuin minun on vaikea henkilökohtaisesti samaistua biiseihin, joissa itketään hotellihuoneen sviitissä Los Angelesissa gaalaillan jälkeen, on myös reippailla resursseilla menestyneen ravintolan tekemisen meininkiä vaikeampi tavoittaa. Se ei herätä tunteita.

Kärjistäen: muusikoiden ja kokkien olisi siis hyvä pysyä jatkuvassa start-up-tilassa, jotta yleisön mielenkiinto säilyisi.

Vastapainoksi todettakoon, että tällä hetkellä Suomessa suosiossa on musiikki, jossa paetaan todellisuutta bailaamiseen ja hienojen autojen kyytiin. Aivan kuten 1990-luvullakin. Laman ankeassa todellisuudessa ei kukaan halua kuunnella kertomuksia ankeasta todellisuudesta. Toivoa saa, että talouden elpymisen myötä myös syvällisempi musiikki tekisi paluun eetteriin. Sellaisen tahdissa söisin mieluusti trendikkään kasvisannokseni yrittäjähenkisessä kortteliravintolassa.

Tämä ei ole artistin toiselta vaan muistaakseni 13. albumilta, mutta tiivistää ajatukset rakkauden ja aitojen ihmissuhteiden korvaamisesta kuuluisuudella. Byhyy!

Aino Ruikka on nyt Aino Sten

Vaihdoin nimeni. Samalla muuttuu tämän blogin nimi, yhteystietoni sekä käyttäjänimeni kaikissa sosiaalisen median kanavissa.

Nimeni vaihtui hääpäivänäni 9.7.2016. Nimenvaihdokseen liittyy paljon työtä, mm. kaikenlaisten virallisten korttien (pankkikortit, ajokortti, mitä näitä nyt on) uusiminen. Henkilökohtaisesti priorisoin kuitenkin nimenvaihdoksen Facebookissa. Toisena seurasi sähköpostiosoite. Nyt vuorossa on tämä blogi.

IMG_0397

Kuva: Otto Turunen

Muutokset blogissa olivat lopulta paljon vähätöisempiä kuin olin odottanut. Uusi domain, tai siis kaksi, koska halusin omistaa sekä fi- että com-osoitteet. Uusien domainien yhdistäminen WordPressissä olemassaolemaan blogiin oli helppoa. Lopuksi vain ensisijaisen osoitteen muutos muotoon ainosten.fi. Ja tietysti sisällölliset muutokset, jotka tässä tapauksessa olivat pieniä.

Tämän postauksen otsikon tarkoituksena on jatkossa auttaa ihmisiä löytämään minut, jos joku esimerkiksi sattuisi googlaamaan Aino Ruikkaa, jota siis ei enää ole olemassa. Muita vinkkejä löydettävyyden helpottamiseen otan ilolla vastaan!

Tästä sitten kanava kerrallaan kertomaan tätä uutista. Niin ja taloyhtiötä voisi pyytää poistamaan nimen Ruikka kotiovestamme. Ehkä sitten on niiden pienten käytännön asioiden, kuten tärkeiden korttien vuoro!

Loppukevennyksenä biisi, joka jossain määrin kuvailee tämänhetkisiä tunnelmiani, kun ensimmäinen kirjekuori uudella nimellä on tipahtanut postiluukusta. Kuka minä olen?

Auta asiakastasi videoilla

Viikonloppuna Uuden musiikin kilpailun pistelaskenta herätti TV:n katsojissa kränää. Tältä olisi säästytty, jos pisteiden laskutapa olisi avattu yhtä kätevällä videolla, kuin EBU:n hiljattain julkaisema pistelaskuvideo.

IMG_0211

Muutama viikko sitten EBU kertoi, että Euroviisujen pistelaskutapa muuttuu. Kyse on valtavasta uudistuksesta, jonka tavoitteena on säilyttää finaalin jännitys loppuun saakka. Käytännössä pisteiden laskutapa ei itse asiassa muutu vaan ennemminkin pisteiden julkistustapa. Mutta turhaanpa minä avaan asiaa tässä sen enempää: paras tapa ymmärtää muutos on katsoa EBU:n tekemä video aiheesta:

Jos nyt ajatellaan UMK-kilpailun finaalia: Juontajat olisivat voineet raatien pisteiden jälkeen spiikata videon, jossa yleisöäänien pisteyttäminen olisi selitetty. Näin tuottaja Anssi Aution ei olisi tarvinnut myöhemmin selittää asiaa medialle. Ja eihän tuo monimutkaista lopulta ollut. Asian olisi vain voinut avata havainnollisemmin.

Video on viestintämuotona omaa luokkaansa. Ääni, kuva ja teksti yhdistyvät formaatissa, jossa voi kertoa tarinan. Videon vahvuus on juuri tällaisissa havainnollistavissa videoissa. Saman asian selittämiseen tarvittaisiin pitkiä lauseita ja mahdollisesti useita kuvia. Silti tulkinnanvaraa jäisi enemmän kuin videossa, jossa asioiden suhde toisiinsa on helposti osoitettavissa. Videoiden toinen vahvuus on tunteiden herättäminen, joka sekin liittyy tarinankerrontaan. Tästä ehkä lisää jossain toisessa blogitekstissä.

Video ostoprosessin apuna

Omaan Euroviisu-kokemukseeni liittyy tänä vuonna toinenkin minua asiakkaana auttanut video. Kyseinen video löytyy Euroviisu-lippuja myyvän AXS.comin sivuilta. Videossa selitetään sivulla käytetty virtuaalinen odotushuone, jonka tavoite on lipunmyynnin alkuhetkellä poistaa jonosta lipputrokarit:

Täytyy tosin mainita, että kätevinkään video ei auta, jos palvelu jumittaa. Vaikka videossa nimenomaan kiellettiin lataamasta sivua odotuksen aikana, teimme niin sivun selvästi jäädyttyä. Jäikö meiltä tämän takia finaaliliput saamatta? Ehkä. Olen lopulta kuitenkin ihan tyytyväinen päästessäni Globeniin Euroviisujen toiseen semifinaaliin paikan päälle. Harmi tosin, että Suomen edustaja arvottiin esiintymään jo ensimmäisessä semifinaalissa.

Muistellaan lopuksi vielä viime vuoden tunnelmia. Tämän biisin aikana sain mieheni lupaamaan, että jos Ruotsi voittaa, lähdemme seuraaviin viisuihin paikan päälle. Hän ei voinut kuvitella, että Ruotsi olisi voinut taas menestyä niin pian Loreenin jälkeen. Mutta Måns korjasi potin.

Vuoden paras jouluntoivotus tuli Libresseltä

”Tylsä kalenterikoukku on ajanhukkaa, sosiaalisen median spämmäystä itsestäänselvyyksillä.” Näin kirjoitin puolitoista vuotta sitten yritysten turhanpäiväisistä juhlapyhäpäivityksistä. Voi miten riemastuinkaan nähdessäni Libresse Suomi -sivun Facebook-päivityksen tänä jouluna!

Tänäkin jouluna brändi toisensa perään julkaisi totaalisen tylsiä geneerisiä jouluntoivotuksia seuraajilleen sosiaalisessa mediassa. Olen jo pitkään ihmetellyt, olisiko täysin mahdotonta yrittää edes jonkinlaisella aasinsillalla yhdistää se jouluntoivotus omaan brändiin sen tonttu- tai lumimaisemakuvan sijaan. Kuten edellisessä aihetta käsitelleessä blogitekstissäni kirjoitin:

”Juhlapyhiin voi halutessaan tarttua, mutta keksi edes jotain omaperäistä tai suoraan yritykseesi liittyvää. Mielellään täytä molemmat kiinnostavuuden kriteerit.”

Rohkeus somessa palkitaan

Ennen jouluaattoa en seurannut Libresse Suomen Facebook-sivua, mutten voinut välttyä näkemästä heidän jouluntoivotustaan. Niin moni tuttavani nimittäin tykkäsi päivityksestä, että se nousi myös minun aikajanalleni näkyviin. Libresse oli päättänyt olla rohkean omaperäinen ja yhdistää jouluntoivotuksensa oman tuotteensa konteksiin:

 

Hyvää Joulua ja Riemukasta Uutta Vuotta! Tässä on teille pieni lahja meiltä – tulosta, leikkaa ja väritä mielesi mukaan. Lisää pieni naru ja vóila, sinulla on upea koriste joulukuuseen! 😉

Julkaissut Libresse Suomi 22. joulukuuta 2015

(Jos kuva ei näy, klikkaa yllä olevaa linkkiä)

Kyllähän tämä kuva nyt pysäytti! Hetken mielessä kävi ajatus siitä, onko tämä nyt täysin sopimatonta, mutta miksi olisi? Kuvan motiivi ja Libressen tuotteet ovat suorassa yhteydessä toisiinsa. Lisäksi kyseessä on paitsi kaunis myös juhlinnan arvoinen asia, jota on turha piilotella. Miksei tätä siis voisi ripustaa kuuseen?!?

Libressen veto oli niin rohkea, että pohdin myös oliko tili hakkeroitu tms. Etenkin, kun sivun aiemmat päivitykset eivät omaperäisyydellään päätä huimaa. Nyt viikko joulun jälkeen kuva on sivulla edelleen, joten eiköhän se ollut ihan virallinen päivitys. Vain virkistävän erilainen sellainen.

IMG_0241

Vastaanotto oli huima: Päivityksellä on tähän mennessä yli 1200 tykkäystä, 715 kommenttia sekä 350 jakoa. Hienointa oli se, että kuva sai ihmiset repeämään niin kovasti nauruun, että halusivat heti jakaa päivityksen tietyille kavereilleen tägäämällä heidät kommenttikenttään. En muista milloin olisin nähnyt yhtä vilkasta tägäämistä. Jaettu ilo on paras ilo. Varsinkin jouluna!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää vuotta 2016! Tässä vähän surumielinen, mutta kaunis uuden vuoden laulu Sugababeseilta:

Se pieni piste

Kirjailija J. K. Rowlingia ylistetään usein nasevista Twitter-kommenteistaan — erityisesti napakoista näpäytyksistä hänelle suunnattuihin negatiivisiin kommentteihin. Pienellä pisteellä hän paitsi ärähtää härnääjilleen, myös nolaa heidät julkisesti.

Twitterissä pieni piste twiitin alussa ennen viestin kohteena olevan käyttäjätunnusta tekee vastauksesta näkyvän kaikkien seuraajiesi uutisvirrassa. Ilman pistettä tietylle käyttäjälle suunnatun twiitin näkisivät virrassaan vain sellaiset henkilöt, jotka seuraavat teitä molempia. Julkisia twiitit ovat joka tapauksessa, mutta pisteen kanssa kahdenvälisestä keskustelusta voi tehdä tarkoituksella näkyvämmän.

P1240444

Harry Potter -kirjailija käyttää pistettä useimmiten näpäyttäessään ikäviä kommentoijia. Muutama esimerkki:

//platform.twitter.com/widgets.js

//platform.twitter.com/widgets.js

//platform.twitter.com/widgets.js

Silloin, kun vastauksen kohteena on organisaatio tai julkisuuden henkilö, on asian puiminen julkisesti täysin aiheellista. Joidenkin vastausten kohdalla voisi Rowling kuitenkin ehkä miettiä, onko napakan vastauksen lisäksi keskustelun nimenomainen julkistaminen 5,5 miljoonalle omalle seuraajalle täysin välttämätöntä.

Yksityishenkilö, joka erehtyy kirjoittamaan Rowlingille tyhmyyksiä, voi näpäytyksestä seuraavan vihaisen viestiketjun päätteeksi tuskin koskaan enää käyttää Twitteriä. Oma lukunsa ovat tietysti täydet idiootit, joita sietääkin häpäistä tarkoituksella, mutta jotkut tyhmyyksien laukojat voisivat oppia läksynsä kahdenvälisellä kuittauksellakin. Tässä tullaan vähän samaan tematiikkaan, mistä Suomessa on kesän aikana puhuttu: kannattaako hyökkäykseen vastata hyökkäyksellä?

Tästä pohdinnasta huolimatta arvostan Rowlingin aktiivisuutta Twitterissä erityisesti LGBT-oikeuksien puolestapuhujana. Oma suosikki-twiittini häneltä koskee kuitenkin idoliani Madonnaa. Keväällä uuden albumin julkaissut Madonna esiintyi Brit Awards -gaalassa. Esityksensä alussa artistin oli tarkoitus riisua viittansa, mutta nyörit eivät auenneet oikealla hetkellä ja taustatanssijat vetivät Madonnan viitasta portaita alas. Twitter räjähti haukkumaan ”vanhaa” naista kompuroinnista. Todellisuudessa Madonna selvisi tilanteesta lyhyellä säikähdyksellä ja jatkoi sekunttien sisällä ammattimaisesti esitystään. Tämän huomasi myös Rowling:

Koska piste on paikallaan?

Erityisesti asiakaspalvelussa pisteen käyttö Twitter-vastausten alussa on paikallaan, jotta samaan kysymykseen ei tarvitse vastata useasti vaan vastaamalla yhdelle kysyjälle opastaa kaikkia seuraajiaan. Muutenkin sellaiset tilanteet ovat hyviä, joissa yhden kysymys antaa mahdollisuuden kertoa koko seuraajakunnalle oma kanta johonkin asiaan.

Usein pistettä näkee käytettävän oman erinomaisuuden korostajana: ”katsokaa kaikki seuraajani kenen kanssa keskustelen ja mistä”. Tämäkin on ihan ok monissa tilanteissa, erityisesti asiantuntijakuvaa rakennettaessa. Kuten muussakin somen käytössä, tässäkin kannattaa kuitenkin harjoittaa malttia.

Luonnollisesti tällä kertaa loppukevennykseksi sopii kyseinen Madonnan Brit Awards -esitys:

//platform.twitter.com/widgets.js

Vuosi bloggausta – kootut opit

Vuosi sitten tähän aikaan, tällä lepakkokanavalla istuin yksin kotona, koska mieheni oli työmatkalla. ”Sinkkuviikon” aikana sain konkretisoitua jo jonkin aikaa mielessäni olleen blogin ajatusta kosketeltavammalle tasolle. Nyt vuotta myöhemmin, kun mieheni on samaisessa konferenssissa, ajattelin avata keskeisimpiä oppeja vuoden ajalta.

IMG_1269

  1. Julkaise blogisi vasta, kun siellä on riittävästi sisältöä. Omalla kohdallani tämä tarkoitti sitä, että kirjotin viikon aikana kolme blogitekstiä ennen kuin julkaisin blogin. Sain tästä paljon hyvää palautetta. Jotkut myös peräänkuuluttivat vielä enemmän sisältöä, mutta otin tämän motivaation kannalta ja pyrin alussa tuottamaan nopeasti lisää. Uskon, että monelta olisi jäänyt palaamatta blogiini, jos siellä lanseeraushetkellä olisi ollut vain yksi esimerkki tyylistäni.
  2. Pyri säännöllisyyteen. Kun olet käyttänyt ilmeisimmät ideasi, saattaa inspiraatiossa tulla taukoja. Tähän auttaa tavoite julkaisuaikataulun suhteen. Itselläni tavoite on ollut julkaista noin kerran kuussa. Jos kuukausi on kulunut, ja inspistä ei kuulu, pakotan itseni tyhjän paperin eteen. Yleensä kirjoitusflowta estänyt pato aukeaa kirjoittamalla. Kirjoita mitä tahansa, kunhan kirjoitat. Yleensä punainen lanka alkaa vähitellen muodostua ja edessäsi onkin julkaisukelpoinen tuotos.
  3. Älä kasaa itsellesi paineita. Jos pidät omaa blogia, miksi aiheuttaisit itsellesi turhaa stressiä? Tämä neuvo on vastakkainen edellisen kanssa, mutta tärkeä: jos ei tee mieli kirjoittaa, älä kirjoita! Jos sinulla on blogin suhteen selkeitä ja kunnianhimoisia tavoitteita (toisin kuin minulla), saattaa motivaatiosi ja paineesi olla korkeammalla tasolla kuin minulla. Itse panostan blogiini, mutta elämässäni on tällä hetkellä meneillään paljon tärkeämpiäkin asioita, joten jos taukoa bloggaukseen tulee, niin tulkoon.
  4. Muista jakaa sisältöäsi. Itsestäänselvää, mutta maininnan arvoista. Itse jaan tekstini aina Twitterissä, LinkedInissä ja Facebookissa päivityksinä. Lisäksi olen WP:ssä automatisoinut uuden tekstin julkaisun Google+:ssa – sinne ei muuten tulisi muistettua mennä. Tämän lisäksi julkaisen osan teksteistäni LinkedIn-bloggauksina (tästä lisää seuraavassa kohdassa). Kaikkia kanavia kannattaa kokeilla! Esimerkiksi itse ajattelin ensin, etten julkaise jokaista tekstiä Facebookissa, koska en ajatellut FB-tuttujani kiinnostavan viestintäasiat. Koska olin kuitenkin kertonut siellä blogista lanseerauksen yhteydessä, sain pian kyselyitä lisäteksteistä. Yllättävätkin kaverit arvostavat tekstejäni. Ja toisaalta onhan minulla FB-kontakteissa myös paljon viestintäalan ammattilaisia.
  5. Hyödynnä LinkedIn. Blogini lanseerauksen jälkeen LinkedIn mahdollisti bloggauksen alustassaan. Jos tämä mahdollisuus olisi aiemmin ollut olemassa, olisi tämä blogi saattanut jäädä perustamatta ja olisin tyytynyt LinkedInin blogialustaan. Ammatillisesti tämä on erinomainen tapa tavoittaa samanmielisiä. Itsekin seuraan blogitekstien tähden LinkedInissä useita henkilöitä, joita en muuten tunne. Huomaan myös omien tekstieni leviävän kauas omien verkostojeni ulkopuolelle. Itse en julkaise LinkedInissä kaikkia tekstejäni, koska osa on enemmän viihde- kuin viestintäpainotteisia. Näin siksikin, että LinkedIn-bloggauksen lukijamäärät eivät välttämättä tuo lisäliikennettä tähän blogiin. Eli jos oma tavoite on tuoda nimenomaan omaan alustaan lukijoita, on LinkedInissä linkin jakaminen toimivampi keino kuin koko tekstin uudelleenjulkaisu siellä.
  6. Nimeä blogisi tarkkaan. Blogia perustaessani pohdin tarkkaan eri vaihtoehtoja alustojen, domainien ja nimien suhteen. Tein omat päätökseni luettuani Tuija Aallon ajatuksia itsensä brändäämisestä verkossa. Minulla on onneksi harvinainen nimi, joten nimeni domain oli vielä vapaana ja nimeni kelpaa käyttäjätunnuksena myös some-palveluissa ilman kilpailua. Jos nyt googlaan itseni, löytyy tätä blogia ennen esittelyni työnantajani verkkosivuilla sekä LinkedIn-profiilini. Voin elää tämän tiedon kanssa, molemmat sivut ovat aktiivisempia kuin tämä blogi. On kuitenkin mukava huomata, että kolmantena osumana on jotain omaa: sivu, jossa saan esitellä itseni juuri siten, kuin itse haluan.

Lopuksi vähän tilastotietoa:

Jos luet tätä blogia, tiedät nimeni. Sen kunniaksi yksi viime vuosikymmenten parhaista James Bond -tunnareista: Chris Cornellin You Know My Name.