Vuosi bloggausta – kootut opit

Vuosi sitten tähän aikaan, tällä lepakkokanavalla istuin yksin kotona, koska mieheni oli työmatkalla. ”Sinkkuviikon” aikana sain konkretisoitua jo jonkin aikaa mielessäni olleen blogin ajatusta kosketeltavammalle tasolle. Nyt vuotta myöhemmin, kun mieheni on samaisessa konferenssissa, ajattelin avata keskeisimpiä oppeja vuoden ajalta.

IMG_1269

  1. Julkaise blogisi vasta, kun siellä on riittävästi sisältöä. Omalla kohdallani tämä tarkoitti sitä, että kirjotin viikon aikana kolme blogitekstiä ennen kuin julkaisin blogin. Sain tästä paljon hyvää palautetta. Jotkut myös peräänkuuluttivat vielä enemmän sisältöä, mutta otin tämän motivaation kannalta ja pyrin alussa tuottamaan nopeasti lisää. Uskon, että monelta olisi jäänyt palaamatta blogiini, jos siellä lanseeraushetkellä olisi ollut vain yksi esimerkki tyylistäni.
  2. Pyri säännöllisyyteen. Kun olet käyttänyt ilmeisimmät ideasi, saattaa inspiraatiossa tulla taukoja. Tähän auttaa tavoite julkaisuaikataulun suhteen. Itselläni tavoite on ollut julkaista noin kerran kuussa. Jos kuukausi on kulunut, ja inspistä ei kuulu, pakotan itseni tyhjän paperin eteen. Yleensä kirjoitusflowta estänyt pato aukeaa kirjoittamalla. Kirjoita mitä tahansa, kunhan kirjoitat. Yleensä punainen lanka alkaa vähitellen muodostua ja edessäsi onkin julkaisukelpoinen tuotos.
  3. Älä kasaa itsellesi paineita. Jos pidät omaa blogia, miksi aiheuttaisit itsellesi turhaa stressiä? Tämä neuvo on vastakkainen edellisen kanssa, mutta tärkeä: jos ei tee mieli kirjoittaa, älä kirjoita! Jos sinulla on blogin suhteen selkeitä ja kunnianhimoisia tavoitteita (toisin kuin minulla), saattaa motivaatiosi ja paineesi olla korkeammalla tasolla kuin minulla. Itse panostan blogiini, mutta elämässäni on tällä hetkellä meneillään paljon tärkeämpiäkin asioita, joten jos taukoa bloggaukseen tulee, niin tulkoon.
  4. Muista jakaa sisältöäsi. Itsestäänselvää, mutta maininnan arvoista. Itse jaan tekstini aina Twitterissä, LinkedInissä ja Facebookissa päivityksinä. Lisäksi olen WP:ssä automatisoinut uuden tekstin julkaisun Google+:ssa – sinne ei muuten tulisi muistettua mennä. Tämän lisäksi julkaisen osan teksteistäni LinkedIn-bloggauksina (tästä lisää seuraavassa kohdassa). Kaikkia kanavia kannattaa kokeilla! Esimerkiksi itse ajattelin ensin, etten julkaise jokaista tekstiä Facebookissa, koska en ajatellut FB-tuttujani kiinnostavan viestintäasiat. Koska olin kuitenkin kertonut siellä blogista lanseerauksen yhteydessä, sain pian kyselyitä lisäteksteistä. Yllättävätkin kaverit arvostavat tekstejäni. Ja toisaalta onhan minulla FB-kontakteissa myös paljon viestintäalan ammattilaisia.
  5. Hyödynnä LinkedIn. Blogini lanseerauksen jälkeen LinkedIn mahdollisti bloggauksen alustassaan. Jos tämä mahdollisuus olisi aiemmin ollut olemassa, olisi tämä blogi saattanut jäädä perustamatta ja olisin tyytynyt LinkedInin blogialustaan. Ammatillisesti tämä on erinomainen tapa tavoittaa samanmielisiä. Itsekin seuraan blogitekstien tähden LinkedInissä useita henkilöitä, joita en muuten tunne. Huomaan myös omien tekstieni leviävän kauas omien verkostojeni ulkopuolelle. Itse en julkaise LinkedInissä kaikkia tekstejäni, koska osa on enemmän viihde- kuin viestintäpainotteisia. Näin siksikin, että LinkedIn-bloggauksen lukijamäärät eivät välttämättä tuo lisäliikennettä tähän blogiin. Eli jos oma tavoite on tuoda nimenomaan omaan alustaan lukijoita, on LinkedInissä linkin jakaminen toimivampi keino kuin koko tekstin uudelleenjulkaisu siellä.
  6. Nimeä blogisi tarkkaan. Blogia perustaessani pohdin tarkkaan eri vaihtoehtoja alustojen, domainien ja nimien suhteen. Tein omat päätökseni luettuani Tuija Aallon ajatuksia itsensä brändäämisestä verkossa. Minulla on onneksi harvinainen nimi, joten nimeni domain oli vielä vapaana ja nimeni kelpaa käyttäjätunnuksena myös some-palveluissa ilman kilpailua. Jos nyt googlaan itseni, löytyy tätä blogia ennen esittelyni työnantajani verkkosivuilla sekä LinkedIn-profiilini. Voin elää tämän tiedon kanssa, molemmat sivut ovat aktiivisempia kuin tämä blogi. On kuitenkin mukava huomata, että kolmantena osumana on jotain omaa: sivu, jossa saan esitellä itseni juuri siten, kuin itse haluan.

Lopuksi vähän tilastotietoa:

Jos luet tätä blogia, tiedät nimeni. Sen kunniaksi yksi viime vuosikymmenten parhaista James Bond -tunnareista: Chris Cornellin You Know My Name.

Mainokset

Mene siitä, mistä aita on matalin

Olen seurannut ehkäpä vuoden verran Live Nation Finlandin Facebook-sivua. Olen jo pitkään miettinyt, kerrotaanko sivulla koskaan mistään muusta, kuin One Direction -yhtyeen kesäkuisesta Helsingin keikasta. Tänään minun piti käydä selaamassa sivun aikajanaa tarkistetaakseni asia.

Kyllä, Live Nation Finland julkaisee Facebookissa paljon erilaisia päivityksiä liittyen erilaisiin tapahtumiin. Lokakuusta lähtien (kun Suomen kaikka julkistettiin) on sivulla kuitenkin vähintään kerran kuukaudessa kerrottu jotakin One Directioniin liittyvää. Eikä pelkästään Helsingin konserttiin. Kiertueen alusta saakka sivulla on julkaistu tunnelmia keikoilta eri puolilla maailmaa ja haastettu seuraajia arvailemaan, mitä biisejä Helsingin keikalla tullaan kuulemaan. Sivulla on myös kerrottu tärkeistä yhtyettä koskevista saavutuksista, kuten siitä, että 1D:n jäsenten keskinäinen twiitti on yksi kaikkien aikojen jaetuimpia.

//

One Directionin kuulumiset ovat suositumpia Twitterissä kuin Yhdysvaltain presidentin, way to go boys!

Posted by Live Nation Finland on 18. tammikuuta 2015

Jos ylläpitäisin Live Nation Finlandin Facebook-sivua, minäkin menisin siitä, mistä aita on matalin. Poikabändeillä ja tällä hetkellä niistä suosituimmalla One Directionilla on maailman aktiivisimmat fanit. Poikabändifanien omaa luokkaansa olevasta aktiivisuudesta kertovat heidän järjestämänsä tempaukset sekä se, että jos missä tahansa musiikkialan kilpailussa missä tahansa päin maailmaa on yleisön äänestyksellä määräytyvä kategoria, sen voittaa One Direction.

Miellyttämällä tätä aktiivista joukkoa Live Nation Finland saa sivuilleen hyvää aktiivisuutta ja sitoutuneisuutta. Oi, niin kadehdittu orgaaninen näkyvyys Facebookissa paranee, kun päivityksiin reagoidaan ja kaltaiseni sivun seuraajat muistavat seuraavansa kyseistä sivua. Joskus todella kannattaa mennä siitä, mistä aita on matalin.

IMG_0161

Asialla on toki kääntöpuoli: Jos minua seuraajana ei 1D voisi vähempää kiinnostaa, saattaisin lopettaa Live Nation Finlandin seuraamisen kokonaan, koska mielikuvani on se, ettei sivulla muusta puhuta. Tätä mielikuvaa ei auta se, että nopean silmäilyn perusteella sivun kakkossuosikkiaihe on söpöpoika-artisti Cody Simpson, joka uponnee pitkälti 1D:n kanssa samaan kohderyhmään.

Kuten aina someviestinnässä, on Facebookissa valittava massojen tavoittamisen ja erilaisten kohderyhmien puuhuttelun välillä. Toivon, että kesäkuun 1D-keikan hehkutuksen myötä Live Nation Finland saavuttaa Facebookin osalta tavoitteensa, eikä samalla menetä muista kuin söpöpojista kiinnostuneita tapahtumien ystäviä seuraajalistoiltaan.

Onko jatkuva One Direction -tykitys saanut minut lopettamaan Live Nation Finlandin FB-sivun seurannan? Ei, koska kuten minut tuntevat hyvin  tietävät, poikabändimusiikki on (ei niin) salainen paheeni. Loppukevennyksenä iloinen kesänodotusbiisi:

Tavallisuuden erinomainen kiinnostavuus

Amerikan maalla juhlittiin juuri Grammy-gaalaa. En tiedä, kuka voitti ja mitä. Sen sijaan tiedän somevirtani perusteella seuraavat asiat:

  1. Madonna vilautti punaisella matolla peppuaan kameroille.
  2. Paul McCartney intoutui tanssimaan yleisössä syrjäyttäen joidenkin verkkomedioiden mielestä Taylor Swiftin gaalojen fanitusmestarina.
  3. Kanye West käväisi lavalla melkein keskeyttäen Beckin voittopuheen, mutta perääntyi viime hetkellä.

Ensimmäinen näistä osui uutisvirtaani, koska seuraan Madonnaa useissa somekanavissa. Se ei nyt kuulu mielenkiintoisten ilmiöiden joukkoon. Siinä ei edes ollut mitään yllättävää: Madonna nyt tykkää vilautella ja kaikki sen tietävät.

Kaksi muuta kertovat hauskasta ilmiöstä, jota edusti myös viime viikkoinen someilmiö: Katy Perryn vasen hai. Kyseinen hai on yksi niistä harvoista asioista, mitä tiedän Super Bowl -ottelusta ja sen väliaikashow’sta.

Samaistumisen voima

Kaikki nämä ilmiöt kertovat siitä, miten some on muuttanut verkkouutisoinnin luonnetta. Ketä oikeasti kiinnostaa nähdä tai jakaa sisältöä, jossa kerrotaan kuka voitti amerikkalaisen jalkapallon ottelun tai musiikkialan palkinnon? Kaiken tämän voi lukea seuraavan aamun lehdestä. Viraalisisällöksi muodostuu se, mikä on odottamatonta, hauskaa ja jollakin tavalla tavallista.

IMG_0141

Avataanpa näistä jokaista tapausta vähän:

1. Taylor Swift on jo usean vuoden ajan herättänyt sympatiaa palkintogaaloissa tanssimalla esitysten aikana kuten ikäisensä fanitytön kuuluukin. Ero tavalliseen fanityttöön on se, että hän on lahjakas muusikko, joka on menestyksellään ansainnut aitiopaikan musiikkialan parhaisiin bileisiin. Jos minä olisin Taylor Swift ja pääsisin vaikkapa Grammy-gaalaan, tanssisin minäkin häpeilemättä alan eliitin esiintyessä! Näin ajattelee moni muukin. Ja tämä on vain yksi esimerkki siitä, miksi Taylor Swift ihastuttaa niin monia: koska hän on tavis. Ja Grammy-gaalan perusteella niin on myös Sir Paul!

2. Vuonna 2009 Taylor Swift voitti ensimmäisen MTV VMA -palkintonsa. Kanye West varasti kiitoshetken rynnäten lavalle öykkäröimään siitä, miten Beyoncén olisi pitänyt voittaa kyseinen kategoria (paras naisartisti). Tuolloin 20-vuotias Swift jäätyi lavalle ja todennäköisesti itki pukuhuoneessa. Mainittakoon, että Taylor Swift sai lopulta pitää kiitospuheensa, kun parhaan videon kategorian illan lopuksi voittanut Beyoncé luovutti kiitospuhevuoronsa hänelle. Swift myös palasi vuotta myöhemmin MTV-gaalaan esittämään kokemuksen pohjalta kirjoittamansa hittibiisinsä Innocent. Kuusi vuotta myöhemmin Kanye West meinasi tehdä saman Beckille, mutta jätti homman puoli tiehen. Miksi? Ehkä siksi, että Beck ei ollut yhtä helppo uhri kuin Swift. Yleisö kuitenkin innostui. Kanye West on kiusaaja ja öykkäri, jonka toiminta herättää tunteita = somemateriaalia!

3. Katy Perry oli tämän vuoden Super Bowl Halftime Show’n tähtiesiintyjä. Huomion vei kuitenkin haipukuun sonnustautunut taustatanssija. Haita oli kaksi. Heistä toinen toteutti koreografiaa moitteetomasti, toinen puolestaan sekosi askeleissaan ja alkoi vedellä ihan omia liikkeitään. Tanssija selitti asiaa myöhemmin haipuvun olemattomalla näkyvyydellä: hän ei tiennyt mitä teki. Oli syy mikä tahansa, viraali-ilmiö oli valmis.

Ihmisiä kiinnostaa paitsi se mikä on erikoista, myös se, mikä on tavallista. Sympaattinen, kiusanteosta selvinnyt Taylor Swift ja mokaileva Katy Perryn vasen hai: olette tavisten sankareita!

 

Loppukevennyksenä vuoden 2009 MTV Video Music Awards -gaalassa palkittu paras naisartistin video, Taylor Swiftin You belong with me. Tämä oli sitä aikaa, kun Taylor oli vielä enemmän country kuin pop.

Iso paha viranomainen

Päättyvänä vuonna moni asia on herättänyt hirveän haloon. Erityisesti Suomen virkamiehet, nuo täysin ikävää ilkeyttää kansalaisia kiusaavat turhakkeet, ovat saaneet monet pahoittamaan mielensä somessa.  Viski on Suomessa virallisesti kielletty, kirppareita ei saa järjestää (ainakaan Eirassa) ja terasseja ei ensi kesänä Helsingin katukuvassa nähdä. Vai miten se meni? Jotain jostain kuulin, pahoitin mieleni ja jaoin iskulauseet kaikissa sosiaalisen median kanavissa enkä tietenkään tarkistanut taustatietoja.

P1230732

Vika aina viranomaisessa?

Itseäni eniten ihmetyttänyt somekuohunta oli luksustaksipalveluita tarjoavan Uberin voimakas puolustaminen somessa ihan taas vain tahallaan ikäviä virkamiehiä vastaan. Olen itsekin käyttänyt Uberia ulkomailla ja ollut äärimmäisen tyytyväinen palveluun. Silti pidän pikkasen kohtuuttomana Uberin tapaa tulla markkinoille käytännössä laittomalla Pop-palvelulla ja julistautua sorretuksi marttyyriksi. Samantapaista on tapahtunut useassa maassa.

Ainakin itse pidän hyvänä asiana sitä, että taksipalveluita tarjoavan yrityksen kuskeilta vaaditaan taksilupa. Tämä ei ole ihan vain viranomaisten kiusantekoa vaan asiakasten etu ja turvallisuustekijä.

Nyt-liitteen Jussi Pullinen muuten kirjoitti marraskuussa hyvän yhteenvedon Uberista yrityksenä. Kannattaa lukea!

Viranomaiskielloista tuli mieleen tänä vuonna lukemani artikkeli Kalliioon suunnitellusta viinibaarista (en valitettavasti löytänyt linkkiä). Baarisuunnitelma kosahti väkevien alkoholijuomien tarjoiluun liittyviin kokemusvaatimuksiin tarjoilijoille. Artikkelissa haastateltu virkamies harmitteli sitä, että valtaosa anniskeluhakemuksia hakevista yrittäjistä ei näytä tietävän tai kiinnostuvan nimenomaan viinitarjoilun mahdollistavasta luvasta. Suomalaiseen ajatteluun näyttää kuuluvan se, että jos kerran anniskeluoikeuksia haetaan, haetaan sitten täysiä oikeuksia, vaikka oltaisiinkin perustamassa nimenomaan viinibaaria.

Tässäkin tapauksessa olisi viranomaisten jäykkyyden taivastelun sijaan voinut kysyä, miksei viinibaarin perustajille riittänyt viinin anniskeluun tarkoitettu lupa, jonka kriteerit he olisivat haastatellun viranomaisen arvion mukaan täyttäneet?

Uuden vuoden toive (ja lupaus)

Ensisilmäyksellä Kurion tuoreessa 2015 trendiraportissa näyttää taas olevan hyviä toiveita tulevalle vuodelle. Henkilökohtaisesti toivoisin myös suomalaisessa somekeskustelussa aiempaa vähemmän jokaiseen trendikelkkaan lähtemistä ja enemmän omaa ajattelua. Myös markkinointiviestinnän ammattilaisilta. Pyrin myös itse tsemppaamaan tässä asiassa.

Niin ja hei mitenkäs se Ello? Kuinka moni palvelua syksyllä hehkuttanut on enää viime aikoina kirjautunut sisään? Eikä se Facebook ole vieläkään kokenut joukkopakoa ja menettänyt relevanttiuttaan.

Sori vaan, mutta Ellosta tuli mieleen Hello.

Tee tarinatekoja — Case Air New Zealand

Video tekee kovasti tuloaan merkkinointiviestintään. Se on oiva keino käyttää tarinankerrontaa viestinnän keinona: herättää tunteita ja koukuttaa kuuntelemaan. Mutta kuinka moni Suomessa videoviestintään tarttunut tekee tarinatekoja?

Kun mietin, millaisia markkinointiviestinnän videoita muistan Suomessa nähneeni, tuntuu niistä suurin osa jollakin tapaa irrallisilta. Ja kyllä, vertaan nyt epäreilusti kansainväliseen huipputasoon.

IMG_0145

Otetaan esimerkiksi lentoyhtiö Air New Zealand. Yhtiö on jo vuosia tehnyt markkinointiyhteistyötä Taru sormusten herrasta ja Hobitti-elokuvien tuotttajien kanssa. Yhteistyö on luontevaa, koska elokuvasarjat on kuvattu Uudessa-Seelannissa ja alueen matkailu on saanut sitä myötä hyvää nostetta.

Kaikki elokuvasarjojen osat on julkaistu joulumarkkinoille. Samoin syksyyn on ajoittunut aina edellisen elokuvan DVD-julkaisu. Se, että elokuvien oman markkinoinnin lisäksi kumppanit käyttävät elokuvien teemoja markkinoinnissaan on erinomainen win-win-tilanne.

Air New Zealand on muun muassa maalannut Smaug-lohikäärmeen kuvan koneensa pyrstöön. Eniten huomiota näin digitaalisen viestinnän aikakautena ovat kuitenkin saaneet YouTube-videot.

 

Uusin video on turvallisuusvideo, joka on tehty tarinan muotoon. Videossa vilahtaa elokuvien näyttelijöitä, hahmoja ja tosifanien DVD-ekstroilta tunnistamia taustavoimia. Samalla kerrataan lentomatkan turvallisuusohjeet. Idea ei ole uusi — vuonna 2012 lentoyhtiön ensimmäinen Hobitti-aiheinen markkinointivideo oli myös turvallisuusvideo — mutta toimiva.

Miten tämä nyt sitten eroaa tekojen tasolla suomalaisista YouTubessa julkaistuista markkinointivideoista?

Siten, että kyseiset turvallisuusvideot ovat olleet oikeasti käytössä Air New Zealandin lennoilla.

Jos verrataan vaikka Finnairin sinällään ansiokkaisiin Muumi- ja Marimekko-aiheisiin kampanjoihin, mielestäni niissä oltaisiin voitu mennä vielä pidemmälle. Ihan kelpoja markkinointikampanjoita, mutta mahdollisuuksia kokemuksellisempiin tekoihin olisi enemmänkin. Sama koskee kaikkia nyt muistamiani kotimaisia, viihteellisiäkin markkinointivideoita. Ne ovat jääneet kampanjoinnin tasolle, kun niistä olisi voinut olla teoiksi asti. Moni brändi ja yritys on oikeilla jälijillä, mutta vielä yksi askel eteenpäin veisi markkinoinnin ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Voin vain kuvitella, miltä Uuteen-Seelantiin lempielokuviensa maisemiin suuntaavasta lentomatkustajasta tuntuu lähtöhetkellä kokea koneessa Keski-Maahan sijoittuva turvallisuusvideo!

ps. Pöllin tämän tekstin otsikon AC-Sanaforin blogiin osittain samalla otsikolla kirjoittaneelta Anne Kalliomäeltä. Kiitos Annelle inspiraatiosta tarinatekoihin!

Hiljattain julkistettiin, että ohjaaja Peter Jackson on pyytänyt LOTR-elokuvissa Pippiniä näytellyttä Billy Boydia tekemään viimeisen Hobitti-elokuvan tunnuskappaleen. Boyd onkin lahjakas muusikko ja odotan tunnuskappaletta innolla. Odotellessamme voimme kuunnella hänen Beecake-yhtyeensä aiempaa musiikkia:

Miksi Neumann ei puhuttele Motörhead-faneja?

Motörhead julkaisi Facebook-sivuillaan kuvan, jossa keskimmäisenä kolmesta herrasta komeilee Neumann. Siis kyllä, Dingosta tuttu Neumann. Lähestulkoon jokaisen sivun suomalaisen seuraajan reaktio asiaan oli tiivistettynä ”WTF?!”.

Kyseisessä päivityksessä on kyse Motörheadin oluen lanseerauksesta. Kyseinen juoma on pian saatavilla erinäisistä marketeista Suomessa. Sinällään hienoa, että markkinoinnissa on haluttu puhutella suomalaista kohderyhmää paikallista julkkista hyväksikäyttäen.

Miksi yleisö ei reagoikaan halutusti?

Mieleeni on jäänyt kerran ProComin tilaisuudessa kuulemani anekdootti erään merkittävän suomalaisen brändin some-viestinnästä ulkomailla. En mainitse firmaa, koska en ole varma tarinan julkisuudesta (vaikka se avoimessa seminaarissa kerrottiinkin). USA:ssa brändin paikallinen viestintätoimisto oli päättänyt nostaa Facebook-sivulla esiin suomalaisen urheilusankarin, moninkertaisen olympiavoittajan Matti Nykäsen oikein kuvapäivityksen kera. Viestintäjohtaja sai pikaisesti soittaa Amerikkaan ja selittää, miksi kyseinen urheilusankari ei nyt kuitenkaan edustanut sitä Suomi-kuvaa, mitä brändi halusi välittää.

Neumannin kuvassa Motörheadin sivuilla on jotain samaa, vaikkei b(r)ändi sitä heti tajunnutkaan, vaan yleisö. Neumann ei vastaa fanien Suomi-kuvaa, eikä puhuttele heitä. Moni kommentoikin sivulla, että odotti bändin olutta, mutta ”Neumann pilasi sen”. Fanina on todella vaikeaa sulattaa sitä, jos ihailun kohde epäonnistuu yleisön puhuttelussa. Hyvän brändin pitäisi herättää samansuuntaisia intohimoja, kuin hyvän bändin.

P1110754

Älä oleta, tarkista

Viestintännässä ulkomaille kannattaa aina hyödyntää paikallisia toimijoita (kotimaasta koordinoiden). En usko siihen, että mikään yritys tai toimisto pystyisi menestyksekkäästi viestimään oman maansa rajojen ulkopuolelle — ainakaan pitkällä tähtäimellä. Niinkin lähekkäin sijaitsevat maat kuin Suomi ja Ruotsi ovat yllättävänkin erilaisia, kun tarkastellaan markkinointiviestinnän onnistumisen avaimia. Puhumattakaan kulttuuriltaan selvästi päälisin puolinkin erilaisista maista.

Nykänen-casesta voimme kuitenkin myös oppia sen, ettei paikallisen toimiston kannata antaa puuhata pelkästään omien oletustensa pohjalta. Yritys itse tuntee brändinsä parhaiten ja myös sen, mihin se halutaan yhdistää ja mihin ei.

Pidä mielessä:

  1. Puhuttele kohdeyleisöäsi heidän tyylillään
  2. Paikallisuus on valttia viestinnässä
  3. Tarkista, tarkista, tarkista

Jottei tästä nyt jää sellainen kuva, etten arvostaisi Neumannia, nostetaan tähän loppuun Dingon video. Dingo oli ensimmäinen musiikillinen idolini ja rakastan heidän musiikkiaan edelleen. Kyllä asia vain on niin, että jos jotain bändiä fanittaa jo alle kouluikäisenä, on ihastuksesta kai mahdotonta koskaan kasvaa pois. Eikä tarvitsekaan.

Aktivistijulkkikset haastavat jäävesiämpärikampanjan

Kaikki lienevät jo huomanneet Lihastautiliiton ALS Ice Bucket Challengen ja monet suomessakin jo siihen osallistuneet. Taina Rönnqvist pohti tällä viikolla AC-Sanaforin blogissa sitä, onko kaikki some-kampanjointi aina esimerkiksi potilasjärjestön kannalta pelkästään hyödyllistä.

Henkilökohtaisesti arvostan sitä, että asioita pohditaan useilta eri kanteilta eikä seurata joukkoa sokeasti. Esimerkiksi jäävesiämpärikampanja on herättänyt paljon hyvää keskustelua aiemmin monille tuntemattomasta sairaudesta. Asia ei kuitenkaan ole täysin mustavalkoinen.

kran

Eläinaktivisti Pamela Anderson kieltäytyi osallistumasta ALS-haasteeseen paljon huomiota herättäneessä Facebook-päivityksessä. Anderson on kuuluisampi kauniista ja rohkeasta ulkomuodostaan kuin näyttelijänurastaan (vaikka Baywatch olikin oikeasti hyvä TV-sarja). Päivityksessään hän muistuttaa, että on aina valmis osallistumaan hauskoihin haasteisiin. Tähän kyseiseen hän ei kuitenkaan halunnut osallistua ja haastoi sen sijaan Lihastautiliiton lopettamaan eläinkokeiden tukemisen.

Näyttelijä Matt Damon taas näki kampanjassa toisenlaisen haasteen, mutta osallistui siihen kuitenkin — omalla tavallaan. Damon kertoo videolla, miten länsimainen viemärivesi on itse asiassa puhtaampaa kuin vesi, joka valtaosalla maailman väestöstä on saatavillaan. Damon kertoo  perustaneensa water.org-järjestön, joka tukee vesi- ja hygieniahankkeita erityisesti kehitysmaissa. Maailmanlaajuiseen vesipulaan perehtyneenä hän ei katsonut voivansa kaataa täysin juomakelpoista jäävettä hukkaan. Siksi hän päätyykin kaatamaan päälleen ämpärillisen WC-pöntöstä kauhomaansa vettä.

Mihin jäävesiämpärivideoiden katsojat lahjoittavat?

Verkossa kiertää parhaillaan myös mielenkiintoinen infograafi, joka kuvaa USA:ssa eniten ihmisiä tappavien sairauksien ja ihmisten hyväntekeväisyyteen lahjoittamien varojen suhdetta toisiinsa. Näiden tietojen mukaan eniten rahaa lahjoitetaan rinta- ja eturauhassyöpäkohteisiin. Suurimpia ”tappajia” ovat kuitenkin sydäntaudit ja keuhkoahtaumatauti. Näihin verrattuna ALS ja Movemberin myötä pian taas ajankohtainen eturauhassyöpä ovat harvinaisia sairauksia.

En todellakaan väitä, etteikö ALS olisi vakava sairaus ja äärimmäisen tärkeä hyväntekeväisyyskohde. Välillä kuitenkin sosiaalisen median voima kasvaa kampanjoita suuremmaksi unohtaen alkuperäisen tarkoituksen tai mahdolliset muut näkökulmat asiaan. Mielestäni sekä Pamela Anderson että Matt Damon herättävät hyviä kysymyksiä. Jokainen meistä näitä jäävesiämpärivideoita katsoneista voi myös katsoa peiliin ja kysyä itseltään, onko itse lahjoittanut kampanjan yhteydessä Lihastautiliitolle. Tai voisiko lahjoittaa johonkin muuhun itselle tärkeään asiaan? Vaikkapa niihin Suomessakin kansanterveyden kannalta merkittäviin sydän- ja verisuonitauteihin liittyen?

Koska Baywatch tuli mainittua, on loppuun pakko liittää linkki ohjelman introon. Siellä se Pamelakin juoksee!

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat hyppäsivät some-kohuun

Markkinointikampanjoiden lanseerauksen alla on aina syytä pysähtyä miettimään, miten kampanjasi tullaan mahdollisesti tulkitsemaan ja millaisia riskejä se mahdollisesti sisältää. Käytännössä mitä harmittomimman tuntuiselle kampanjalle olisi hyvä laatia pienimuotoinen kriisiviestintäsuunnitelma. Vähintäänkin Q&A haastavien kysymysten varalle.

Elokuvayhtiö Paramount markkinoi hiljattain Twitterissä uuden Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvan Australian ensi-iltaa. Ensi-iltapäivä Australiassa on syyskuun 11. ja päivämäärä on korostettu mainosjulisteessa.

Paramount on sittemmin poistanut oman alkuperäisen twiittinsä, mutta muiden käyttäjien kommentteja aiheeseen on yhä nähtävillä ja kerätty useille uutissivuille. Erityisesti amerikkalaiset suhtautuvat syystäkin herkästi päivämäärään 9/11. Paramount päätyi esittämään anteeksipyynnön ja poistamaan kysessä olevan kuvan kaikesta markkinointimateriaalista.

IMG_0121 2

Kohu voi olla myös kohtuuton: Kaksi tornia

Tapaus muistutti vuonna 2004 käydystä keskustelusta koskien elokuvaa Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (The two towers). Kyseessä oli elokuvasarjan toinen elokuva, joka pohjautui J.R.R. Tolkienin vuonna 1954 julkaistuun samannimiseen teokseen.

Vuonna 2004 New Yorkin terrori-iskuista oli kulunut vasta kolme vuotta ja World Trade Centerin kaksoistorneihin suunnattu isku oli ymmärrettävästi vielä tuoreena mielessä. Silti elokuvan nimen aiheuttama kohu julkaisupäivän alla tuntui kohtuuttomalta. Elokuvalla ei luonnollisestikaan tarkoituksella viitattu tuoreisiin historiallisiin tapahtumiin, sillä nimi juonsi juurensa 1950-luvulla julkaistusta kirjasta. Tässä kohtaa nimenmuutosta vaatinut adressi oli mielestäni kohtuuton.

En löytänyt verkkohauilla mitään tietoa minkäänlaisesta kannanotosta asiaan ohjaaja Peter Jacksonin (jota henkilökohtaisesti syytettiin hienotunteisuuden puutteesta nimivalinnassa) tai elokuvayhtiö New Line Cineman puolesta vuodelta 2004. Joskus täysin älyttömien syytösten edessä kannattaa olla hiljaa ja pidättäytyä osallistumasta keskusteluun.

Kahden tornin tapauksessa elokuvien (ja kirjojen) suuri ja aktiivinen fanijoukko auttoivat asioiden asettamisessa mittasuhteisiin. Verkkokeskusteluissa nimenmuutosvaatimukset argumentoitiin kumoon. Teinimutanttikilpikonnatkin ovat kuluttajille tuttu brändi, mutteivät tunnu herättävät samanlaisia intohimoja puolustaa asiaa. Elokuvantekijät ja -markkinoijat olivat siis tässä tapauksessa omillaan eivätkä voineet juuri muuta kuin pyytää anteeksi.

Ja toivottavasti oppivat jatkossa testaamaan markkinointimateriaalit ennakkoon erilaisilla yleisöillä sekä valmistautumaan lanseeraukseen kriisiviestintäsuunnitelmalla.

Loppukevennykseksi on pakko heittää vuoden 1990-luvun TMNT-elokuvien kakkososan eli Teinimutanttininjakilpikonnat 2: Mönjän salaisuus ääniraidalta Vanilla Icen Ninja Rap. Go ninja, go ninja, GO!

Häsärit: harrasta maltilla oikeissa kanavissa

Hashtag, aihetunniste, häsäri, häsä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Monelle aihetunnisteet aiheuttavat päänvaivaa. Missä tilanteissa niitä pitäisi käyttää ja kuinka monta on sopiva määrä? Käsittelen tässä ensisisijaisesti aihetunnisteiden käyttöä Twitterissä.

Twitterissä yhden viestin rajallinen pituus rajoittaa onneksi myös aihetunnisteiden määrää. Silti moni käyttää niitä enemmän kuin tarpeeksi. Omasta kokemuksestani hyödyllisimpiä ovat tapahtumiin liittyvät aihetunnisteet, siis esimerkiksi seminaariin, jalkapalloturnaukseen tai TV-ohjelmaan. Hyvä tapahtumajärjestäjä myös antaa tapahtumalle suositellun häsärin ja promoaa sitä väsymättä. Usein nimittäin promoamisesta huolimatta ihmiset keksivät itse omasta mielestään loogisia häsäreitä ja käyttävät niitä tarkistamatta ns. virallista kantaa asiaan. Tällöin kyseisen aiheen seuraaminen vaikeutuu, koska kaikki keskustelun osallistujat eivät käytä samaa aihetunnistetta.

Joskus oman aihetunnisteen muodostaminen voi olla haastavaa, jos haluamasi aihetunniste on jo varattu. Olen itse esimerkiksi useamman kerran intoutunut twiittaamaan ProCom ry:n tapahtumissa käyttäen häsäriä #procom. Tämä ei ole ProCom ry:n itse käyttämä ja suosittelema aihetunniste, vaan se on #procomry. Ihmisten opettamisessa ei auta muu kuin kertaus, kertaus, kertaus.

P1230344

Pidä aihetunnisteiden määrä hallittavana

Olen innokas amerikkalaisten TV-laulukilpailujen katsoja. American Idol ja The Voice ovat laulajatasollaan pilanneet minulta kyvyn katsoa niiden suomalaisia versioita. Suomalaisista yksikään ei pääsisi alkukarsintoja pidemmälle USA:ssa. Tai no, muutamia poikkeuksia on.

Erityisesti American Idolissa aihetunnisteiden käyttö on lähtenyt täysin käsistä. Melkein jokaiselle musiikkiesitykselle on oma häsärinsä, jota promotaan ruudussa. Siis sekä kilpailijoiden esityksille että vieraileville tähdille tai tähtituomareiden esiintymisille tyyliin #jloonidol Jennifer Lopezin (JLo) esiintyessä.

Lisäksi myös ohjelman vitsiosuuksille on omat aihetunnisteensa. Tätä on käytetty myös yleisön aktivointikeinona. Esimerkiksi tänä vuonna ohjelmassa naureskeltiin tuomari Harry Connick Jr:n tunteita paljastamattomalle pokerinaamalle. Ennen mainoskatkoa saatettiin näyttää visailunomaisesti pätkä Harrysta katsomassa jotain kilpailuesitystä aiemmista jaksoista ja kysyttiin ”katsooko Harry tässä hyvää vai huonoa lauluesitystä?”. Sekä huonolle että hyvälle vaihtoehdolle annetttiin oma aihetunniste. Mainoskatkon jälkeen näytettiin ruudussa barometrinä yleisön veikkaus ja paljastettiin oikea vastaus. Hauskaa ja helppoa.

The Voicessa joillain tuotantokausilla on myös pidetty pikaäänestyksiä Twitterissä. Kun kaksi kilpailijaa on ollut pudotusuhan alla, on yleisö saanut yhden mainoskatkon ajan äänestää Twitterissä kumpi pelastetaan. Äänestysaika on ollut hyvin lyhyt.

Twitter-äänestys on hyvä idea, mutta varoisin itse tässä kohtaa hyvin lyhyitä äänestysaikoja ja yleisön ohjeistuksen onnistumista. Voicessakin juontaja on joutunut useaan kertaan huomauttelemaan, että ”äänestysaika ei ole vielä alkanut ja äänenne menevät siis tällä hetkellä hukkaan”.

Lisäksi useiden aihetunnisteiden kanssa kokonaisuus saattaa hajota käsiin ja keskustelijat eivät enää käy samaa keskustelua yhdellä tunnisteella. Useiden häsäreiden kanssa kannattaa siis olla maltillinen.

Rajoita aihetunnisteet yhteen kanavaan

Aihetunnisteet toimivat parhaiten Twitterissä ja Instagramissa. Facebookissa niiden käyttö tuntuu edelleen hakevan muotoaan. Asiaa ei auta se, että moni ihminen jakaa täysin saman päivityksen moneen eri kanavaan välittämättä kanavien eroavaisuuksista. Kontekstistaan irroitetut häsärit aiheuttavat hämmennystä Facebookissa erityisesti niissä ihmisissä, jotka eivät ole löytäneet Twitterin iloja. Myös LinkedInissä Twitter-päivitykseen tarkoitetut häsärit näyttävät aikalailla orvoilta.

Tässä kohtaa on pakko tunnustaa, että rikon itse tässä peräänkuuluttamiani tapoja jakamalla Instagram-kuvani usein Facebookiin Instgram-häsärien kera. Sori kaverit, mutta kaikkea ei jaksa tehdä kahteen kertaan!

Pääsääntöisesti kannatan kuitenkin ajatusta siitä, että jokainen päivitys tehtäisiin kuhunkin sosiaalisen median kanavaan erikseen kyseisen kanavan ehdoilla ja tyylillä. Vaikka asia olisi sellainen, että se haluttaisiin suhteellisen samanlaisena jakaa kaikissa kanavissa. Mutta siis ei Twitter-häsäreitä Facebookiin ja LinkedIniin, please!

 

Loppukevennyksenä kaikista American Idol -voittajista oman suosikkini Phillip Phillipsin debyyttisingle parin vuoden takaa. Edelleen ainoa tosi-tv-voittaja, jolta olen ostanut kaksi albumia.

Käytä kalenterikoukkuja vain tositarkoituksella

Kesäkuun viimeisenä vietettiin kansainvälistä sosiaalisen median päivää. Firma jos toinenkin toivotti minunkin uutisvirrassani hyvää sosiaalisen median päivää. Oikeasti, ettekö muuta keksineet?

IMG_0152

Tein aiemmin vuosia yhteistyötä saksalaisen viestintätoimiston kanssa, jonka konsultit olivat mestareita hyödyntämään mitä erinäisempiä kalenterikoukkuja yhteisen asiakkaamme viestinnässä. Täysin itsestäänselvien päivien kuten äitienpäivän ja isänpäivän lisäksi maailma on pullollaan mitä erinäisempiä erityispäiviä.

Kansainvälisellä pyyhepäivällä muistetaan kirjailija Douglas Adamsia, jonka kirjassa Linnunradan käsikirja liftareille pyyhe oli tärkeässä roolissa. Älkää edes kysykö, mistä marraskuussa vietettävä voileipäpäivä on saanut alkunsa! Päiviä riittää ja niille löytyy luonnollisesti myös oma Facebook-sivunsa.

Harvinaisempiin päiviin onkin ihan hauskaa tarttua. Samalla kertaa voi kertoa jotain uutta ja mielenkiintoista yleisölleen ja käyttää tätä aasinsiltana kertoa myös oma viestintä. Mutta valitun päivän on syytä liittyä siitä kertovaan yritykseen tavalla tai toisella. Muuten ollaan täysin metsässä. Niinkuin suurin osa yrityksistä on joka juhannus, joulu ja uusi vuosi — muutaman mainitakseni.

Ole relevantti ja omaperäinen

Ainakaan itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa nähdä Facebook-aikajanalla hyvän juhannuksen toivotus joka ikiseltä seuraamaltani sivulta. En usko, että kovin montaa muutakaan. Juhlapyhiin voi halutessaan tarttua, mutta keksi edes jotain omaperäistä tai suoraan yritykseesi liittyvää. Mielellään täytä molemmat kiinnostavuuden kriteerit.

Viime vuosina Tori.fi on näyttänyt mallia kalenterikoukkujen käytössä. Juhannuksesta löytyy muutama hauska esimerkki Tori.fi:n Facebook-sivulta. Pelkän perinteisen toivotuksen sijaan puhutaan trendiin palanneista kukkamekoista ja veneistä, joihin täytyy pelastusliivien lisäksi varata mukaan äyskäri Suomen kaunista kesää varten. Elintarvikebrändeillä kuten Valiolla on suhteellisen helppoa tarttua kalenterikoukkuihin reseptien muodossa.

Itse pyrin kalenterikoukkujen kohdalla aina muistelemaan saksalaisten kollegoitteni villeimpiä ideoita ja samalla suhtautumaan kalenterikoukkuihin tositarkoituksella. Tylsä kalenterikoukku on ajanhukkaa, sosiaalisen median spämmäystä itsestäänselvyyksillä. Ensi kerralla mieti, voisitko pelkän toivottelun sijaan kiinnittää kalenterikoukun oikeasti omaan viestiisi.

 

Kalenterikoukkuja miettiessäni muistin, että ensi joulun hittialbumeita äänitetään parhaillaan kesäkuumissa studioissa ympäri maailman. Eiväthän ne muuten ehtisi joulumarkkinoille. Myös Mariah Careyn jouluhitti All I want for Christmas on todennäköisesti äänitetty kesähelteillä. Pari joulua sitten Mariah Carey vieraili Jimmy Fallonin talkshow’ssa. Mariah, Jimmy, The Roots ja pari erityisen söpöä lapsosta esittivät jouluhitin lasten luokkahuoneinstrumenteilla. Kannattaa tsekata!