Parempi kertoa itse ensimmäisenä

Ruotsin kuningashuone joutui turvautumaan kriisiviestintään sunnuntaina estääkseen huhumyllyn.

Kriisiviestintä on pitkälti ikävien tilanteiden ennakointia ja ennaltaehkäisyä. Hyvin hoidettu kriisiviestintä ei näy ulospäin, sillä varsinainen mainekriisi onnistutaan välttämään.

Ruotsin kuningashuone pääsi testaamaan kriisivalmiuttaan viikonloppuna, kun prinsessa Madeleinen raskausuutinen uhkasi levitä julkisuuteen.

Hovi teki päätöksen julkistaa tieto heti: outona ajankohtana (sunnuntai-ilta) ja suunniteltua aiemmin (raskauden ensimmäisellä kolmanneksella). Miksi kriisiviestintätilanteissa on tärkeää kertoa totuus oma-aloitteisesti mahdollisimman pian?

IMG_0145

Tässä päällimmäiset syyt:

1. Jos sinä et kerro, joku muu kertoo.

2. Katkaiset huhuilta siivet.

3. Kun kerrot itse, pääset vaikuttamaan viestinnän kulmaan ja tyyliin.

Madeleine joutui nyt kertomaan uutisensa toivottua aiemmin, mutta välttyy samalla ”pyöristyykö vatsa” -otsikoilta kuvasarjoineen sekä kaverin kummin kaiman haastatteluilta, joissa olisi ruodittu koska hovi aikoo vahvistaa vuotaneet tiedot.

Toivottavasti Madeleine nyt saa rauhoitettua tilannetta ja keskityttyä olennaiseen. Tässä kuninkaallisia musiikillisia terveisiä: 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s