Hyvä tarina tarvitsee päämäärän, niin myös viestintä

Jokin aika sitten Facebookin puolella Digitalist Network Developers -ryhmässä oli pitkä keskustelu, jonka timmellyksessä Petteri Kallio ja Jari Ullakko päätyivät vertaamaan vahvasti datavetoista sisältömarkkinointia datavetoisiin TV-sarjoihin. Petteri Kallio kirjoitti:

”…jotkut vahvasti datavetoiset sarjat kuten House of Cards ja Game of Thrones punovat juoniaan jotenkin loputtomasti ihan kuin etsien että mikä mahtaa olla se paras hahmo tai kulma mistä saisi seuraavan sarjan, spinoffin tai muuta myytävää. Silloin tarina kärsii. Sormusten herran tarina on se, että sormus viedään sinne saakelin Mordoriin. Mikä on tarina Game of Thronesissa. Ei ainakaan se peli valtaistuimesta. Mut saatko kiinni ajatuksesta?”

Itse olen aina ihaillut ennaltasuunniteltuja populaarikulttuurin tarinoita. Yksi klassikkoesimerkki on 1990-luvun scifi-sarja Babylon 5, jonka viisivuotinen tarina oli tuottaja-käsikirjoittaja J. Michael Straczynskin päässä tarkkana alusta saakka. Yksittäiset tv-sarjan jaksot veivät vahvasti tarinaa eteenpäin, vaikka toki kokonaisuudessa jonkin verran irrallisia täytejaksojakin oli.

Tällainen sarja vaatii toteutuakseen menestystä ja vannoutuneen fanipohjan. Riittämättömillä vakituisilla katsojaluvuilla pitkällistä tarinaa ei pysty kertomaan. Toinen tarvittava asia on tekijäjoukon pysyvyys.

P1050924

Tänä talvena moni iloitsi Gilmoren tyttöjen paluusta. Ehkä eniten asiasta iloitsi itse sarjan luoja Amy Sherman-Palladino, joka sai vihdoin kertoa tarinansa loppuun toivomallaan tavalla. Aikanaan Gilmore Girlsin viimeinen tuotantokausi tehtiin ilman sarjan alkuperäisten tekijöiden näkemystä eikä näin ollen loppunut alkuperäisen suunnitelman mukaan. Vasta 10 vuotta myöhemmin sarjan neliosainen jatkokausi sai päättyä niihin neljään sanaan, mitä Sherman-Palladino oli halunnut.

Toinen sarja, joka ei loppuun saakka seurannut luojansa visiota on Sinkkuelämää. Tuottaja Darren Star on avoimesti kertonut pettyneensä sarjan lopetustapaan ja pitäneensä sitä jopa petoksena sarjan alkuperäistä ajatusta vastaan. Mikä se alkuperäinen ajatus oli? No se, ettei nainen välttämättä tarvitse avioliittoa ollakseen onnellinen. Sarjan loppuvaiheilla ja tarinaa jatkaneissa elokuvissa tavoitellaan aika perinteisellä tavalla romanttista avioliittoa tekemään naisesta kokonainen.

Viestinnän pitkäjänteisyys vaatii suunnittelua

Mitä tästä kaikesta voi oppia organisaatioviestinnän näkökulmasta? Vuosien jatkuvuus avainihmisten pysyvyydessä voi organisaatiossa nimittäin olla mahdotota. Sen sijaan vannoutuneen fanijoukon pysyvyys on kyllä saavutettavissa oleva tavoite.

Kannattaakin miettiä, miten kaikessa tekemisessä pidettäisiin mukana se tärkein punainen lanka. Sen sijaan, että jatkuvasti tavoitellaan pikavoittoja, mieti viestinnän pitkää kaarta ja päämäärää. Tarjoamalla kaikille vähän kaikkea ei myöskään sitouteta pysyvää yleisöä.

Toki liika suunnitelmallisuus ei saa johtaa joustamattomuuteen. Straczynski kirjoitti Babylon 5 -sarjaan takaportteja eli vaihtoehtoja tiettyjen avainhahmojen tarinakaariin. Siltä varalta, että kaikki näyttelijät eivät pysyisi sarjassa mukana koko aikaa. Samalla tavalla viestintäsuunnitelmissa voi varautua toimintaympäristön muutoksiin vaihtoehdoilla.

Gilmore Girlsin alkutunnuksena soi ihana Carole Kingin Where you lead.

Kaiken maailman asiantuntijat

Yle Urheilu nimitti kaksi yleisurheiluasiantuntijaa. Itse en ole urheiluihmisiä enkä osaa arvioida heidän pätevyyttään, mutta arvostan heidän esittelyään Ylen verkkosivulla. TV-kanavilla ei nimittäin pahemmin ole tapana esitellä urheiluasiantuntijoitaan.

Kuten sanoin, en ole urheiluihmisiä. Joskus kuitenkin saatan katsoa esimerkiksi MM-tason jääkiekko- tai jalkapallo-ottelun. On raivostuttavaa yrittää arvailla, ketä ihmeen tyyppejä TV-studiossa erätauoilla istuu puhumassa. Heidät on nimittäin tapana esitellä niinkin informatiivisesti kuin ”Yle Urheilun asiantuntija”, ”MTV:n jääkiekkoasiantuntija” tai ”Nelosen asiantuntija”.

On totta, että kyseiset asiantuntijat tuppaavat olemaan kyseessä olevan urheilulajin (entisiä) huippuja. Näin ollen lajin aktiivisille seuraajille he ovat tuttuja. Mutta entä me satunnaiset katsojat? Ilmeisesti meillä ei ole merkitystä, koska asiantuntijoiden taustoja, titteleitä, nykyisiä työnantajia tai ylipäätään mitään lisätietoa ei nähdä tarpeelliseksi esittää.

Jos nyt otetaan esimerkiksi juuri yleisurheiluasiantuntijaksi nimitetty Jarkko Finni. Sen sijaan, että hänen nimensä alla ruudussa lukee ”Yle Urheilun asiantuntija”, voisiko siinä lukea ”entinen MM-tason 10-ottelija ja valmentaja”? Pidempi teksti, joka varmastikaan kata koko hänen pätevyyttään. Mutta aika paljon informatiivisempi kuin pelkkä ”asiantuntija”, eikö totta?

p1000288

Asiantuntijuudella on arvonsa

Asiantuntijoista tuli mieleen toinen mieltäni jo pitkään painanut TV-kanavien tapa:

Kun ministeritasolta pari vuotta sitten kommentoitiin kaiken maailman dosentteja, oli media valppaana puolustamassa tutkijoita ja tiedemiehiä. Poliittisen päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa. Olen jo vuosia miettinyt, miksi median omiksi asiantuntijoiksi aiheesta kuin aiheesta kuitenkin riittävät omat toimittajat?

Sain opiskeluaikana Yle-vierailulla tähän sen suuntaisen vastauksen, että koska toimittajat seuraavat päivät pitkät tiettyjä aiheita, ovat he näiden aihepiirien asiantuntijoita. Miksi siis lähteä esimerkiksi yliopistolle asti kysymään samaa asiaa mahdollisesti vuosia työkseen tutkineelta? Kaikella kunnioituksella toimittajille: tieteellä, tutkimuksella ja aidolla asiantuntijuudella on arvonsa. Vaikka kollegan haastattelu pienen työmatkan sijaan onkin kustannustehokasta.

Loppukevennykseksi mietin Antti Tuiskun Mä hiihdän -videota. Kyseinen video ja biisi ei kuitenkaan ole läheskään yhtä hyvä kuin Tuiskun aiempi urheiluaiheinen (tavallaan) pläjäys:

 

Facebook on kuollut, kauan eläköön Facebook

”Ei siellä enää kukaan käy”, sanotaan. Kyllä muuten käy. Väitän, että Facebookin kuoleman julistaminen on vahvasti ennenaikaista. Facebookin käyttö ei ole loppunut, se vain muuttaa muotoaan.

On varmasti totta, että nuoret ja trendikkäimmät somehipsterit eivät enää käytä Facebookia. Osa ei vain enää kirjaudu sisään, osa ei koskaan kokenut profiilinluontitarvetta ja hurjimmat rohkelikot jopa poistavat profiilinsa.

Luvut kertovat kuitenkin, että valtaosa suomalaisista edelleen paitsi ylläpitää profiilia Facebookissa, myös käy siellä säännöllisesti.

”Ei siellä ainakaan kukaan enää tee päivityksiä”, sanotaan. Totta, henkilökohtainen arjen avautuminen on vähentynyt. Jopa siinä määrin, että asia huolestuttaa Facebookia. Jos ihmiset lopettavat tunteita herättävien päivitysten tekemisen, palvelu muuttuu brändien mainospaikaksi ja menettää käyttäjänsä. Eihän kukaan halua lukea lehteä, jossa on pelkkiä mainoksia. Ja jos taas kuluttajat katoavat, katoavat myös mainostajat. Siihen loppuisi Facebookin tarina.

Vaikka arjen avautumiset ovat vähentyneet, ei Facebook ole sisällöstä tyhjä. Ihmiset käyttävät palvelua ehkä hieman eri tavalla kuin ennen. Seuraava osio ei perustu tutkimukseen vaan on puhtaasti tarinatodiste omasta kokemuksestani.

Työn ja perheen yhteensovittaminen

Yritin pitkään rajata somessa työ- ja yksityiselämää. Erityisesti Facebookin halusin pitää vapaa-ajan turvasatamana. Viimeisen vuoden aikana olen joutunut osin luopumaan periaatteistani, koska työelämä rynni Facebookiin ja vauhdilla. Siis markkinointiviestintäalan työelämä, on varmasti paljon ammatteja, joita tämä ei kosketa.

Tällä hetkellä monet alan parhaat verkostoitumisryhmät ovat Facebookissa. Niitä myös siirtyy sinne lisää, koska ihmiset ovat lopen kyllästyneitä LinkedInin kökköön käyttöliittymään ja haluavat alustan, jossa ryhmäkeskustelu oikeasti toimii. Facebookissa alan yrityssivuja seuraamalla pysyy myös oivallisesti ajan tasalla. Puhumattakaan tapahtumien livestriimeistä ja videoista, joita ainakin itselleni on huomattavasti koukuttavampaa jäädä FB-virrassa katsomaan kuin esimerkiksi Twitterissä.

p1110150

Ryhmät, sivut ja tapahtumat ovat myös vapaa-ajalla Facebookin suola. En löytäisi itseäni yhdestäkään mielenkiintoisesta kaupunkikulttuuritapahtumasta ilman Facebookia ja olisin esimerkiksi kesällä jäänyt vailla ilmaisia puistojoogia. Lapsellani ei myöskään olisi kohtuuhintaisia vaatteita ilman naapuruston kierrätysryhmää, enkä olisi leiponut hänelle apinaevästä sormiruoaksi ilman vertaistukea ja jaettuja reseptejä. Puhumattakaan siitä, miten kätevä yhteydenpitokanava FB on lapsen Ruotsin sukulaisiin.

Facebook ei ehkä ole trendikäs tai nuoria tällä hetkellä innostava. Se on kuitenkin äärimmäisen kätevä ja omalla tavallaan aktiivinen kanava. Ja yrityksille edelleen paras somekanava silloin, kun halutaan tavoittaa suuri yleisö tavallisia suomalaisia.

Väitän muuten, että valtaosa Facebook-profiilinsa viimeisen vuoden aikana poistaneista tulee palaamaan palveluun kolmen vuoden sisällä. Mistä lyödään vetoa?

Yksi mahtavimmista Facebookin kautta löytämistäni jutuista tänä vuonna oli ilmaiset perjantai-iltapäivän joogat Konepajalla. Yksi joogatunti pidettiin The Doorsin musiikin tahtiin. Parempaa tapaa aloittaa viikonloppu saa etsiä.

Samaistuminen herättää kiinnostuksen

Hesarin juttu siitä, miten Helsingin yrittäjävetoisina markkinoitujen ravintoloiden takana on usein iso yritys herätti paljon keskustelua.  Jutussa oli suora vertaus musiikkibisnekseen. Tästä minulle tuli mieleen juuri viime viikolla kollegalleni selittämäni muusikoiden toisen albumin syndrooma. Se menee näin:

Artisti työstää kappaleita debyyttialbumilleen useimmiten vuosia tullen muusikkona ja mahdollisella ikävällä päivätyöllä hädin tuskin toimeen. Kappaleissa heijastuu eletty elämä: ihmissuhteet, raaka työ, menestyksen ja itsensä löytämisen kaipuu, yksinäisyys ja ennen kaikkea arjessa selviytyminen. Jos debyyttialbumi on menestys, seuraa haasteellinen tilanne. Artistin elämä muuttuu kerta heitoilla ryysyistä rikkauksiin. Samalla muuttuvat kappaleiden teemat.

”Olen miljoonien ympäröimä ja ihailema, mutta silti voi niin yksin”, ”rahalla ei saa rakkautta”, ”sain kaiken minkä halusin, mutta SINÄ puutut”. Kuulostaako tutulta? Vaikka kappaleet saattavat olla erinomaisia, on tavallisen pulliaisen kasvavassa määrin vaikeampi niihin samaistua. Sitten ihmetellään, miksei toinen albumi olekaan ensimmäisen kaltainen menestys.

P1010504

Tarinankerronta herättää tunteita

Yrittäjätarinat toimivat, koska ne herättävät tunteita ja niihin voi samaistua. Voi miettiä, mitä itsekin voisi saavuttaa kovalla työllä. Olisiko minusta yrittäjäksi? Sen sijaan esimerkiksi Royal Ravintolat on kasvoton yritys, johon on aika lailla vaikeaa samaistua. Isoihin yrityksiin liittyy mielikuva riittävistä resursseista. Reippaita yrittäjiä taas haluaa tsempata ja auttaa: vaikkapa tuomalla rahaa heidän ravintoloihinsa. Varsinkin aloitusvaiheessa.

Menestyksen jälkeen samaistumispinta hälvenee. Samalla tavalla kuin minun on vaikea henkilökohtaisesti samaistua biiseihin, joissa itketään hotellihuoneen sviitissä Los Angelesissa gaalaillan jälkeen, on myös reippailla resursseilla menestyneen ravintolan tekemisen meininkiä vaikeampi tavoittaa. Se ei herätä tunteita.

Kärjistäen: muusikoiden ja kokkien olisi siis hyvä pysyä jatkuvassa start-up-tilassa, jotta yleisön mielenkiinto säilyisi.

Vastapainoksi todettakoon, että tällä hetkellä Suomessa suosiossa on musiikki, jossa paetaan todellisuutta bailaamiseen ja hienojen autojen kyytiin. Aivan kuten 1990-luvullakin. Laman ankeassa todellisuudessa ei kukaan halua kuunnella kertomuksia ankeasta todellisuudesta. Toivoa saa, että talouden elpymisen myötä myös syvällisempi musiikki tekisi paluun eetteriin. Sellaisen tahdissa söisin mieluusti trendikkään kasvisannokseni yrittäjähenkisessä kortteliravintolassa.

Tämä ei ole artistin toiselta vaan muistaakseni 13. albumilta, mutta tiivistää ajatukset rakkauden ja aitojen ihmissuhteiden korvaamisesta kuuluisuudella. Byhyy!

Aino Ruikka on nyt Aino Sten

Vaihdoin nimeni. Samalla muuttuu tämän blogin nimi, yhteystietoni sekä käyttäjänimeni kaikissa sosiaalisen median kanavissa.

Nimeni vaihtui hääpäivänäni 9.7.2016. Nimenvaihdokseen liittyy paljon työtä, mm. kaikenlaisten virallisten korttien (pankkikortit, ajokortti, mitä näitä nyt on) uusiminen. Henkilökohtaisesti priorisoin kuitenkin nimenvaihdoksen Facebookissa. Toisena seurasi sähköpostiosoite. Nyt vuorossa on tämä blogi.

IMG_0397

Kuva: Otto Turunen

Muutokset blogissa olivat lopulta paljon vähätöisempiä kuin olin odottanut. Uusi domain, tai siis kaksi, koska halusin omistaa sekä fi- että com-osoitteet. Uusien domainien yhdistäminen WordPressissä olemassaolemaan blogiin oli helppoa. Lopuksi vain ensisijaisen osoitteen muutos muotoon ainosten.fi. Ja tietysti sisällölliset muutokset, jotka tässä tapauksessa olivat pieniä.

Tämän postauksen otsikon tarkoituksena on jatkossa auttaa ihmisiä löytämään minut, jos joku esimerkiksi sattuisi googlaamaan Aino Ruikkaa, jota siis ei enää ole olemassa. Muita vinkkejä löydettävyyden helpottamiseen otan ilolla vastaan!

Tästä sitten kanava kerrallaan kertomaan tätä uutista. Niin ja taloyhtiötä voisi pyytää poistamaan nimen Ruikka kotiovestamme. Ehkä sitten on niiden pienten käytännön asioiden, kuten tärkeiden korttien vuoro!

Loppukevennyksenä biisi, joka jossain määrin kuvailee tämänhetkisiä tunnelmiani, kun ensimmäinen kirjekuori uudella nimellä on tipahtanut postiluukusta. Kuka minä olen?

Uutiskirjeen lähetyksessä tärkeintä on lista

Olin poissa työpaikaltani viime vuoden elokuusta huhtikuun alkuun. Tänä aikana sähköpostitilini poistettiin kokonaan käytöstä. Kun se avattiin uudelleen, olivat sitkeimmät sissit pitäneet minut listoillaan lukuisista virheilmoituksista huolimatta. Heidän kannattaisi olla huolissaan.

Jokaisen uutiskirjeitä lähettävän tahon tulisi säännöllisesti tarkkailla ja siivota lähetyslistaansa. Vanhentuneet osoitteet ovat maineriski ja niiden takia käyttämäsi lähetyspalvelu voi jopa poistaa sinulta oikeuden lähettää uutiskirjeitä. Uutiskirjeesi luokitellaan roskapostiksi.

Odotin alkua puhtaalta pöydältä

Vanhempainvapaalle jäädessäni työsähköpostini poistettiin käytöstä kokonaan. Lähtiessäni en poistanut itseäni erinäisten uutiskirjeiden tilaajalistoilta. Oletin, että niiden lähettäjät viimeistään puolen vuoden jälkeen huomaisivat pommittavansa tyhjää sähköpostitiliä.

Valtaosan kanssa näin kävikin ja olen nyt töihin palattuani alkanut uudelleen seuraamaan mielestäni relevantteja uutiskirjeitä. Sähköpostini paistatellessa ensimmäisinä viikkoina tyhjyyttään iskivät nyt pyytämättä saamani postit silmään räikeällä tavalla. Kuten myös uutiskirjeet, joiden listoille olen ilmeisesti päätynyt nyt kun sähköpostiosoitteeni on tavallaan upouusi. Ostolistoja kenties? Ne ovatkin sitten taas oma surullinen lukunsa, josta kannattaa lukea lisää esimerkiksi Tuloksen blogista.

Pyytämättä ja yllätyksenä sekä yli kahdeksan kuukauden ajan poissa käytöstä olleeseen sähköpostiosoitteeseen uutiskirjeitä vastaanottaneena esitänkin vetoomuksen kaikille uutiskirjemarkkinoijille: Tarkistakaa listanne! Jos ette vastaanottajien huomionnin takia niin vähintäänkin oman maineenne ja jatkossakin toimivan uutiskirjemarkkinoinnin takia.

IMG_0246

Uutiskirje ei toimi kaikissa tilanteissa

Modernina ihmisenä päätin tänä keväänä mieheni kanssa lähettää hääkutsumme uutiskirjeenä. Kirjeessä ohjattiin tekemään ilmoittautuminen häitämme varten luodulla verkkosivulla. Kaikkihan pystyvät tilaamaan ja vastaanottamaan uutiskirjeitä, klikkaamaan linkkejä lukeakseen lisätietoja ja ilmoittautumaan verkkolomakkeella?

Juu ei. Väärinkäsitysten, epäonnistuneiden tai huomiotta jääneiden lähetysten määrä oli käsittämätön. Tilanne sai minut vahvana (hyvän) sähköpostimarkkinoinnin kannattajana vakavasti kyseenalaistamaan sen toimivuutta. Jos läheisten odottaman viestin perillesaaminen ja toivotun toiminnan (ilmoittautumisen) aikaansaaminen on näin vaikeaa, miten mikään yritys saa viestejään läpi sähköpostitse?

Onneksi hyvää sähköpostimarkkinointia tekevissä yrityksissä sen kannattavuutta mitataan ja toimintaa parannetaan saadun datan pohjalta. Yksittäisen tapahtuman ollessa kyseessä näin ei valitettavasti voinut tehdä. Tulevana lauantaina odotamme jännityksellä mieheni kanssa, montako sellaista vierasta paikalle ilmaantuu, jotka luulevat ilmoittautuneensa, mutta joille emme ole varanneet ruokaa ja juomaa. Sormet ristiin, että kaikki mahtuvat sisään!

Valitettavasti tähän kappaleeseen ei näytä löytyvän kunnollista musiikkivideota, mutta linkitän tämän silti. Korni kuin mikä, mutta harvoin voi hihkaista näin! Tosin myöhässä, koska hääni ovat nyt lauantaina eikä viikon päästä…

Yleisöäänestys, joka lähti käsistä

Miten saada omalle projektille huomiota sosiaalisessa mediassa? Yksi hyväksi todettu tapa on järjestää omaan tuotteeseen tai palveluun liittyvä yleisöäänestys. Silloin on kuitenkin oltava valmis ottamaan yleisön neronleimaukset vastaan.

Jos organisaatiosi on nimeltään NERC ja julkisin varoin toteuttamasi toiminta tunnettuudeltaan heikkoa suuren yleisön keskuudessa, saatat haluta lisätä ihmisten tietoisuutta hyvästä työstäsi. NERC, koko nimeltään NERC – the Natural Environment Research Council, on Iso-Britanniassa toimiva ympäristöntutkimuslaitos. Noin kuukausi sitten organisaatio pamahti koko kansan huulille yhdessä yössä.

NERC rakentaa parhaillaan uutta tutkimusalusta, jonka on tarkoitus tulevaisuudessa tehdä uraauurtavaa tutkimusta arktisilla alueilla. Alus on valtava panostus ja maksaa noin 200 miljoonaa puntaa. Maaliskuun puolivälissä NERC avasi sivuillaan yleisöäänestyksen, jossa yleisöltä kerätään ehdotuksia laivan nimeksi. Ylivoimaisesti suosituin ehdotus laivan nimeksi on Boaty McBoatface. Ehdotuksen tultua julkisuuteen yleisöäänestys lähti totaalisesti käsistä ja mm. kaatoi äänestyssivut.

Miettikää nyt: ”Tutkimusalus RSS Boaty McBoatface pyytää rantautumislupaa.”, ”Tässä puhuu tutkimusalus RSS Boaty McBoatfacen kapteeni…”, ”RSS Boaty McBoatface on tehnyt mullistavan löydöksen pohjoisnavalla…” ”Ei, me emme ole vitsi, olemme äärimmäisen tärkeää tutkimustyötä tekevän RSS Boaty McBoatfacen miehistö.”

IMG_3427

Kilpailuun on ehdotettu myös aluksen teemaan liittyviä vakavia nimiä, kuten David Attenborough ja Henry Worsley, vastaavilla aluksilla kun on ollut tapana kantaa tutkimusmatkailijoiden tai muiden merkittävien henkilöiden nimiä. Kilpailun verkkosivulla nimiehdotuksille ei aseteta rajoituksia, mutta kampanjan lehdistötiedotteessa mainitaan, että nimen toivotaan liittyvän aihepiiriin ja se voisi olla esimerkiksi tutkijan, tutkimusmatkailijan tai arktisiin alueihin liittyvän maamerkin nimi.

Vakavastiotettavista nimistä RSS Henry Worsley on tätä kirjoittaessa äänestyksessä kolmantena vajaalla 15,000 äänellä. Toisena on RSS Poppy-Mai. Poppy-Mai on vakavasti sairas vauva ja nimiehdotuksella kerätään tietoisuutta varainkeruukampanjalle. RSS Poppy-Mailla on tällä hetkellä reilut 32,000 ääntä. Paljonko ääniä Boaty Mc Boatfacella on tällä hetkellä? Yli 117,000. Sivulla on ehdotettu nyt myös runsaasti muita huumorinimiä kuten Pingu, Usain Boat ja I like big boats and I can not lie, mutta mikään niistä ei ole yltänyt lähellekään Boaty McBoatfacen suosiota.

Huumoriin on hyvä vastata huumorilla

NERC on suhtautunut saamaansa huomioon huumorilla. Koko homma on yksi suuri brittiläinen vitsi, johon brittiläinen organisaatio osaa ottaa kantaa sarkastisesti. Kriisikokouksia on kulissien takana kuitenkin varmasti käyty. NERC on myös haastatteluissa muistuttanut, ettei yleisöäänestys yksin määrää aluksen nimeä. NERC pidättää oikeuden valita saaduista ehdotuksista alukselle sopiva nimi. Alleviivaten sanaa ”sopiva”.

Kun yleisöäänestys huhtikuun 16. päivä päättyy, tulee moni varmasti pettymään, jos NECR ei lopulta pysty kuitenkaan suhtautumaan asiaan niin huumorilla, että laivan nimeksi tulisi Boaty McBoatface. Todennäköisesti laiva saa ”vakavan” nimen. Toivottavasti kuitenkin nimi Boaty McBoatface voisi lukea aluksessa esimerkiksi jonkinlaisessa erikoiskyltissä tai nimen alapuolella ikäänkuin lempinimenä. Tämä jää nähtäväksi. Joka tapauksessa valtaosa briteistä tietää nyt todellakin, mikä on NERC.

Kaikille yleisöäänestyksiä järjestäville muistuttaisin tästä opetuksena kolmesta asiasta:

  1. Pidätä itselläsi oikeus päättää lopullinen voittaja
  2. Pidätä itselläsi oikeus myös jättää julkaisematta loukkaavia tai muuten epäsopivia ehdotuksia verkkosivullasi
  3. Suhtaudu vitsiniekkoihin huumorilla!

 

Edit 7.5.2016: NERC tiedotti eilen antavansa tutkimusalukselle nimen RSS David Attenborough. Kiitoksena yleisön nimiehdotuksista he kuitenkin antavat Boaty McBoatfacelle oman ”aluksen”. RSS Attenborough tulee kantamaan pienempiä kauko-ohjattavia sukellusveneitä ja yksi näistä saa nimekseen Boaty McBoatface. ”Boaty” tulee keräämään tärkeää tutkimusdataa syvältä meren uumenista. Vaikka osa ihmisistä on somessa ”menettänyt toivonsa demokrariaan”, on vastaanotto päätökselle pääosin ollut ymmärtäväinen. Viestinnällisesti hyvä ratkaisu siis.

Loppukevennykseksi biisi, joka ei kerro laivasta. Ei, Anna ei ole laivan nimi.

Auta asiakastasi videoilla

Viikonloppuna Uuden musiikin kilpailun pistelaskenta herätti TV:n katsojissa kränää. Tältä olisi säästytty, jos pisteiden laskutapa olisi avattu yhtä kätevällä videolla, kuin EBU:n hiljattain julkaisema pistelaskuvideo.

IMG_0211

Muutama viikko sitten EBU kertoi, että Euroviisujen pistelaskutapa muuttuu. Kyse on valtavasta uudistuksesta, jonka tavoitteena on säilyttää finaalin jännitys loppuun saakka. Käytännössä pisteiden laskutapa ei itse asiassa muutu vaan ennemminkin pisteiden julkistustapa. Mutta turhaanpa minä avaan asiaa tässä sen enempää: paras tapa ymmärtää muutos on katsoa EBU:n tekemä video aiheesta:

Jos nyt ajatellaan UMK-kilpailun finaalia: Juontajat olisivat voineet raatien pisteiden jälkeen spiikata videon, jossa yleisöäänien pisteyttäminen olisi selitetty. Näin tuottaja Anssi Aution ei olisi tarvinnut myöhemmin selittää asiaa medialle. Ja eihän tuo monimutkaista lopulta ollut. Asian olisi vain voinut avata havainnollisemmin.

Video on viestintämuotona omaa luokkaansa. Ääni, kuva ja teksti yhdistyvät formaatissa, jossa voi kertoa tarinan. Videon vahvuus on juuri tällaisissa havainnollistavissa videoissa. Saman asian selittämiseen tarvittaisiin pitkiä lauseita ja mahdollisesti useita kuvia. Silti tulkinnanvaraa jäisi enemmän kuin videossa, jossa asioiden suhde toisiinsa on helposti osoitettavissa. Videoiden toinen vahvuus on tunteiden herättäminen, joka sekin liittyy tarinankerrontaan. Tästä ehkä lisää jossain toisessa blogitekstissä.

Video ostoprosessin apuna

Omaan Euroviisu-kokemukseeni liittyy tänä vuonna toinenkin minua asiakkaana auttanut video. Kyseinen video löytyy Euroviisu-lippuja myyvän AXS.comin sivuilta. Videossa selitetään sivulla käytetty virtuaalinen odotushuone, jonka tavoite on lipunmyynnin alkuhetkellä poistaa jonosta lipputrokarit:

Täytyy tosin mainita, että kätevinkään video ei auta, jos palvelu jumittaa. Vaikka videossa nimenomaan kiellettiin lataamasta sivua odotuksen aikana, teimme niin sivun selvästi jäädyttyä. Jäikö meiltä tämän takia finaaliliput saamatta? Ehkä. Olen lopulta kuitenkin ihan tyytyväinen päästessäni Globeniin Euroviisujen toiseen semifinaaliin paikan päälle. Harmi tosin, että Suomen edustaja arvottiin esiintymään jo ensimmäisessä semifinaalissa.

Muistellaan lopuksi vielä viime vuoden tunnelmia. Tämän biisin aikana sain mieheni lupaamaan, että jos Ruotsi voittaa, lähdemme seuraaviin viisuihin paikan päälle. Hän ei voinut kuvitella, että Ruotsi olisi voinut taas menestyä niin pian Loreenin jälkeen. Mutta Måns korjasi potin.

Avoin kirje Foodoralle

Foodora on loistava palvelu, joka on pelastanut meidän kotona useamman illan, kun väsyneet puolivuotiaan vanhemmat eivät ole jaksaneet kokata. Sosiaalisen median markkinoinnissa Foodoralla on harmi kyllä vielä paljon opittavaa.

Unelmistani tuli totta, kun viime vuonna Helsingissä aloitti ei yksi vaan kaksi ruoan kotiinkuljetuspalvelua. Käytän molempia, mutta perheessämme suositaan Foodoraa kahdesta syystä: 1. Foodoran lähetit kulkevat pääosin polkupyörillä, kun taas Wolt käyttää enemmän autoja. 2. Woltista jäi paha maku suuhun työntekijöiden työehtoja käsittelevän artikkelin jälkeen eikä Woltin aiheesta tekemä FAQ täysin vakuuttanut minua. Ongelma saattaa olla asian turhan monimutkaisessa esittämisessä. Kiteytystä kehiin!

Koska lievästi suosin Foodoraa, olen tilannut heidän uutiskirjeensä ja seuraan brändiä Facebookissa. Turhauttavin tuloksin. Haluan tässä avoimessa kirjeessä ystävällisesti kannustaa Foodoraa parempaan some-viestintään.

IMG_0177

Lokalisointi on taitolaji

Viestinnän perusteella Berliinistä maailmalle levittäytyneen Foodoran viestintää tehdään hyvin keskusjohtoisesti. Some-viestintä perustuu pääosin kansainvälisiin #foodoracle-videoihin, joissa esitellään ravintoloita eri puolilta maailmaa. Visuaalisesti hienoja videoita. Ymmärrän täysin, että kun kansainvälinen organisaatio tarjoaa tällaisia, tuntuu helpolta ratkaisulta jakaa niitä sellaisinaan suomeksi käännetyn saatteen kera. Tästä seuraa kuitenkin useampia ongelmia:

1. Videoiden ja kuvien saatteet on selvästi käännetty sellaisenaan. Tämän näkee kuka tahansa viestinnän ammattilainen lauseisiin jääneistä anglismeista. Myöskään sisältöjen kulttuurisidonnaisuutta ei aina ole muistettu miettiä, mikä kävi ilmi naispuolista kokkia esitelleessä päivityksessä:

Vaikka hän on kolmen lapsen äiti, Rosy työskentelee ahkerasti yllättääkseen asiakkaansa ainutlaatuisilla italialais-japanilais-annoksilla. http://foodoracle.foodora.com/milan/

Julkaissut foodora 3. helmikuuta 2016

2. Onko sisältöstrategiaa mietitty vai käytetäänkö vain helpolla kv-tasolta saatuja videoita, koska niitä nyt sattuu olemaan? Miksi suomalaista kuluttajaa kiinnostaisi toisessa maassa sijaitsevan ravintolan esittely – useita kertoja päivässä? Tätä on Facebook-sivulla myös seuraajakunta ihmetellyt, esimerkiksi tämän päivityksen kommenteissa:

Chef Rott on ylpeä siitä, että työntekijät viettävät iltaa Saints & Sinners:ssä. Mutta tämä ei ole yllätys johtuen ravintolan hyvästä tunnelmasta. #foodoracle http://foodoracle.foodora.com/hamburg/

Julkaissut foodora 10. helmikuuta 2016

3.  Seurataanko julkaisutahdin ja tulosten yhtälöä? Facebook-sivulla päivityksiä julkaistaan useamman kerran päivässä, vaikka tykkäyksiä on todella vähän ja kommentteja vielä vähemmän. Tällaisella toiminnalla ammutaan omaa toimintaa nilkkaan, kun Facebookin algoritmi tulee rankaisemaan huonosta engagementista. Sitten kun teillä on jotain oikeasti kiinnostavaa sanottavaa, saattaa olla, etteivät seuraajanne näe sitä uutisvirrassaan lainkaan. Elleivät ole tilanneet kaikkia päivityksiänne. Ja tämän hetkisellä viestinnän tasolla suhtautuisin epäilevästi ihmisten innostukseen tilata kaikki päivitykset.

Myöskin uutiskirje ilmestyy useammin, kuin tilausvaiheessa luvattu kerran viikossa. Tämä saa ainakin minut herkästi kallistumaan unsubscribe-napin puoleen.

4. Kannattaisiko itse tuottaa suomalaista yleisöä eli asiakkaitanne kiinnostavaa sisältöä? Kyllä, siihen tarvittaisiin budjettia, mutta väittäisin sen kannattavan silti. Huomasin teidän hakevan yhteisömanageria, mikä on arvotettu yrityksessänne näköjään harjoittelijan hommaksi. Markkinointibudjetin lisäksi kannattaisi myös panostaa ammattilaisen palkkaamiseen.

Ja kyllä, paikallista yrittämistä on: Uusista jakelualueista luonnollisesti viestitään ja aika ajoin tehdään nostoja uusista tai muuten kiinnostavista ravintoloista. Yksittäisten annosten kuvina nämä jäävät kuitenkin melko tehottomiksi päivityksiksi. Voisiko ravintoloista kertoa jotain enemmän? Voisiko niistä tehdä videoita ja haastatella ravintoloitsijoita? Voisitteko päästää asiakkaanne ääneen esimerkiksi kertomaan suosikkiravintoloistaan tai annoksistaan? Ainakin itse ottaisin mielelläni muilta vinkkejä vastaan, niin ei aina tulisi tilattua samoista paikoista samoja ruokia…

Ratkaisu löytyy asiakaslähtöisyydestä

Mitä siis ehdotan Foodoralle? Asiakaslähtöisyyttä.

Tässä kohtaa kannattaisi rauhassa istua alas ja miettiä, millaista sisältöä asiakkaanne arvostaisivat. Olette helpolla alalla: ruoka koskettaa jokaista ihmistä ja herättää tunteita. Viestintään sopivia tarinoita siis riittää! Kirjoitin vuosi sitten asiakaslähtöisestä kuluttajaviestinnästä nimenomaan ruokabrändien kohdalla Viestijät.fi-blogiin. Kiteytettynä asiakaslähtöinen kuluttajaviestintä luo kiinnostavia puheenaiheita, joihin tuote tai palvelu vastaa. Suosittelen tätä ajattelutapaa!

Asiakaslähtöinen kuluttajaviestintä luo kiinnostavia puheenaiheita, joihin tuote tai palvelu vastaa. Se tarjoaa elämyksiä, joihin kuluttajilla on mahdollisuus osallistua. Parhaimmillaan se herättää vahvoja tunteita.

Vaikken missään nimessä kehota kopioimaan kilpailijan kikkoja, kannattaa Woltin some-meiningistä kuitenkin napata inspiraatiota. Muutama huomio Woltin onnistuneesta tyylistä kiteytettynä yhteen päivitykseen:

Hyvät naiset ja miehet. Vain tänä perjantaina.WOLT JAKAA HELSINGISSÄ 150:LLE SATUNNAISELLE KOTIINKULJETUKSEN…

Julkaissut Wolt 19. helmikuuta 2016

Woltin tempaus jakaa ilmaisia ämpäreitä (jonottamatta!) on mainio. Ensinnäkin, huumoria on käytetty. Woltilla on oma, tunnistettava ja rento tyyli puhua somessa. Toisekseen, asia koskettaa paikallisesti: Jonotetaanko New Yorkissa tai Kööpenhaminassa ämpäreitä? Tuskin. Kolmanneksi, päivitys on ajankohtainen. Sellainen päivitys, jonka voisi julkaista milloin vain on harvoin yhtä osuva, kuin ajan hermoon osuva päivitys.

Rakas Foodora, päätän avoimen kirjeeni tähän. Arvostan palveluanne ja vilpittömästi toivon, että some-viestintänne yltäisi pian samalle tasolle. Joudun muuten valitettavasti luopumaan seuraamisestanne. Meidän asiakkaiden etu on se, jos Suomessa toimii kaksi kilpailevaa ruoan kotiinkuljetuspalvelua. Toivottavasti pysytte tasaväkisinä!

(Jos artikkelin Facebook-upotukset eivät näy, klikkaa kuvien päivämäärien kohdalla olevia linkkejä.)

Olisin halunnut loppukevennykseen Egotripin Polkupyörälaulun, mutta siihen ei ole videota. Linkataan sitten toinen mainio pyöräilylaulu eli Queenin Bicycle Race. Varokaa alastomia pyöräilijöitä eli videossa paljasta pintaa!

Vuoden paras jouluntoivotus tuli Libresseltä

”Tylsä kalenterikoukku on ajanhukkaa, sosiaalisen median spämmäystä itsestäänselvyyksillä.” Näin kirjoitin puolitoista vuotta sitten yritysten turhanpäiväisistä juhlapyhäpäivityksistä. Voi miten riemastuinkaan nähdessäni Libresse Suomi -sivun Facebook-päivityksen tänä jouluna!

Tänäkin jouluna brändi toisensa perään julkaisi totaalisen tylsiä geneerisiä jouluntoivotuksia seuraajilleen sosiaalisessa mediassa. Olen jo pitkään ihmetellyt, olisiko täysin mahdotonta yrittää edes jonkinlaisella aasinsillalla yhdistää se jouluntoivotus omaan brändiin sen tonttu- tai lumimaisemakuvan sijaan. Kuten edellisessä aihetta käsitelleessä blogitekstissäni kirjoitin:

”Juhlapyhiin voi halutessaan tarttua, mutta keksi edes jotain omaperäistä tai suoraan yritykseesi liittyvää. Mielellään täytä molemmat kiinnostavuuden kriteerit.”

Rohkeus somessa palkitaan

Ennen jouluaattoa en seurannut Libresse Suomen Facebook-sivua, mutten voinut välttyä näkemästä heidän jouluntoivotustaan. Niin moni tuttavani nimittäin tykkäsi päivityksestä, että se nousi myös minun aikajanalleni näkyviin. Libresse oli päättänyt olla rohkean omaperäinen ja yhdistää jouluntoivotuksensa oman tuotteensa konteksiin:

 

Hyvää Joulua ja Riemukasta Uutta Vuotta! Tässä on teille pieni lahja meiltä – tulosta, leikkaa ja väritä mielesi mukaan. Lisää pieni naru ja vóila, sinulla on upea koriste joulukuuseen! 😉

Julkaissut Libresse Suomi 22. joulukuuta 2015

(Jos kuva ei näy, klikkaa yllä olevaa linkkiä)

Kyllähän tämä kuva nyt pysäytti! Hetken mielessä kävi ajatus siitä, onko tämä nyt täysin sopimatonta, mutta miksi olisi? Kuvan motiivi ja Libressen tuotteet ovat suorassa yhteydessä toisiinsa. Lisäksi kyseessä on paitsi kaunis myös juhlinnan arvoinen asia, jota on turha piilotella. Miksei tätä siis voisi ripustaa kuuseen?!?

Libressen veto oli niin rohkea, että pohdin myös oliko tili hakkeroitu tms. Etenkin, kun sivun aiemmat päivitykset eivät omaperäisyydellään päätä huimaa. Nyt viikko joulun jälkeen kuva on sivulla edelleen, joten eiköhän se ollut ihan virallinen päivitys. Vain virkistävän erilainen sellainen.

IMG_0241

Vastaanotto oli huima: Päivityksellä on tähän mennessä yli 1200 tykkäystä, 715 kommenttia sekä 350 jakoa. Hienointa oli se, että kuva sai ihmiset repeämään niin kovasti nauruun, että halusivat heti jakaa päivityksen tietyille kavereilleen tägäämällä heidät kommenttikenttään. En muista milloin olisin nähnyt yhtä vilkasta tägäämistä. Jaettu ilo on paras ilo. Varsinkin jouluna!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää vuotta 2016! Tässä vähän surumielinen, mutta kaunis uuden vuoden laulu Sugababeseilta: